Pari sanaa irakilaisista

Mediassa on raiskaus- ja hyväksikäyttövellonnassa vatvottu etenkin irakilaista kulttuuria ja Irakin miehiä. Heitä on kuvailtu milloin mitenkin ja leimattu kollektiivisesti sumeilematta.

Minun kokemukseni irakilaisista nuorista tai nuorehkoista miehistä, naisista ja perheistä perustuvat kolmen ja puolen vuoden tiiviisiin yhteyksiin heidän kanssaan. Olen tavannut heistä ensimmäiset syyskuussa 2015, kun heitä saapui bussilasteittain Keski-Suomeen. Sinne perustettiin kiireen vilkkaa koko maakunnan ensimmäiset vastaanottokeskukset. Nahkatakkisia miehiä valui busseista ja majoittui tyhjilleen jääneisiin sairaaloihin, kuntoutuslaitoksiin ja leirikeskuksiin. Kukaan ei ollut kutsunut heitä, ei edes Juha Sipilä, toisin kuin syvän pään väki julistaa.

Osa suomalaisista aloitti mökäkuoron vaatien, että näitä ihmisiä ei saa päästää maahamme. Mitä heille olisi pitänyt tehdä? Turvapaikanhakuoikeus on lakiemme ja kansainvälisten sopimusten mukainen ihmisoikeus, ja näistä sopimuksista ei voi huudon perusteella irrottautua. Tilanne oli sama kaikkialla Euroopassa, Eurooppa oli hetkellisesti kaaoksessa.

Osa ihmisistä metelöi mielenosoituksissa kaduilla. Enemmistö oli hiljaa ja jatkoi elämäänsä. Osa taas ajatteli, että koska nämä ihmiset ovat nyt täällä, halusimme tai emme, heidän kanssaan on tultava toimeen, tämä tilanne on jotenkin hoidettava.

Tämä osa ihmisistä alkoi organisoitua. He järjestivät vaate- ja tarvikekeräyksiä, jotta valtio säästäisi rahaa. He pestautuivat vapaaehtoisiksi vastaanottokeskuksiin, jotta työntekijät eivät kuormittuisi liikaa ja tulijat saisivat kontakteja paikallisiin. He alkoivat opettaa kieltä, järjestää harrastuksia, opiskelumahdollisuuksia ja työpaikkkoja, jotta kaikki ei jäisi viranomaisten kontolle, koska se on taas kallista. Samalla nousi syvä hämmennys, kun kävi ilmi, miten ihmisiä vastaanottokeskuksissa holhottiin ja laitostettiin muun muassa järjestämällä ruokailut, vaikka ihmiset olisivat halunneet tehdä ruokansa itse. Vapaaehtoisiin suhtauduttiin torjuvasti ja tehtiin selväksi, että tulijat eivät tarvitse muuta kuin ruokaa ja nukkumapaikan.

Mukhalad6

Minä ja monet muut vapaaehtoiset näimme, että mikäli jatketaan terveiden nuorten ihmisten – joista enemmistö 16-30-vuotiaita yksinäisiä poikia ja miehiä – makuuttamista laitosolosuhteissa, ongelmia suorastaan kerjätään. Toiminta varsinkin SPR:n kanssa oli kuitenkin käytännössä niin hankalaa, että yksi toisensa jälkeen vapaaehtoiset jäivät tai heidät heitettiin ulos vastaanottokeskuksista. Kävi niin, että tulijoista aktiivisimmat, sosiaalisimmat ja kielitaitoisimmat saivat ystäviä ja alkoivat nopeasti oppia suomea ja kotoutua. Syrjään vetäytyvät ja kenties psyykkisistä tai fyysisistä oireista kärsivät ihmiset jäivät yksin tai omien maanmiestensä porukoihin.

Otokseni irakilaisista on tämän vuoksi varmasti valikoitunut. Minun tuntemani irakilaiset miehet, naiset ja perheet ovat lähes kaikki yritteliäitä, aktiivisia, ”kunnollisia”, kanssaihmisistä välittäviä ja heitä arvostavia ihmisiä. Monista irakilaisista on tullut minulle ja perheelleni elinikäisiä ystäviä. Ja tämä on sitten joidenkin ”erimielisten” mielestä todella paha juttu, tekee minusta jonkinlaisen luopion ja tietysti ”suvakin”, jolle voi heitellä kaikenlaista ilkeää.

Minä ja perheeni tunnemme läheisesti kymmeniä irakilaisia, ja monet heistä ovat meille liki perheenjäsenen asemassa. Autoimme heitä alussa monin tavoin, kun heillä ei ollut mitään muuta kuin päällään olevat vaatteet ja puhelin kourassa. Suurimmat hankaluudet heidän kanssaan oli saada heidät ymmärtämään, että on ok, että he ottavat nyt apua vastaan, koska meillä on kaikkea ja heillä ei ole mitään. Nyt asetelmat ovat muuttuneet, ja he auttavat jo enemmän meitä kuin me heitä.

Maryam

Pitkät keskustelut, valokuvien ja videoiden katselu ja uutislinkkien ja artikkelien selaaminen avasi meille todellisuuden, josta tiesimme häpeällisen vähän. Saimme tietää Irakia jo toistakymmentä vuotta riivanneesta kaaoksesta ja Isisin, Al Gaedan ja militioiden hirmuteoista. Ymmärsimme vallan hyvin, ”miksi tänne tulee nuoria miehiä”, vaikka aluksi ihmettelimme sitä itsekin muiden mukana.

Ja kun kerroin tästä, sain tietyiltä piireiltä hyökkäyksiä ja haukkumista, kuinka olen niin ”sinisilmäinen” ja huijattava. Minulle on jäänyt elävästi mieleen, kuinka eräs oman paikkakuntani iäkkäämpi kunnanvaltuutettu hieman maistaneena huusi minulle päin naamaa kirjaimellisesti sylki suusta roiskuen: ”Älä sinä oo noin sinisilimänen!”

Irakilaisten kanssa olemme surreet valtavia menetyksiä ja rakentaneet uutta elämää. Näiden vuosien aikana on kahlattu läpi tuskaisen vaikeita, turhauttavia ja stressaavia oleskelulupaprosesseja; kiitos niiden romuttamisesta kuuluu hallituksellemme. Vaikka kaikki on tuntunut joskus kaatuvan näiden ihmisten päälle, elämä on useimmilla jatkunut jotenkuten ja monella todella upeasti. Olen ollut vieraana useissa suomalais-irakilaisissa häissä ja yksissä vauvan nimiäisissä. Olen iloinnut valmistumisista ja työpaikkojen löytymisistä ja syönyt upeita aterioita. Olemme viettäneet joulua yhdessä lautapelejä pelaillen ja Eidiä kaupungilla kävellen ja ravintolassa herkutellen.

Tunnen ison joukon irakilaisten tukiperheitä, ystäviä, tyttöystäviä ja puolisoita, ja kokemuksemme ovat samankaltaiset. Useimmat irakilaiset ovat kohteliaita, ystävällisiä, avuliaita ja avoimia ihmisiä. Keitä ne raakalaismaiset lasten raiskaajat sitten ovat?

Oma ajatukseni on: He ovat Irakin vuosikausia jatkuneesta toivottomasta, näköalattomasta ja pelottavasta väkivaltakierteestä paenneita, tulevaisuutensa menettäneitä nuoria, joilla ei ole enää sitä kunniaa, joka arabimiehille on niin tärkeä. Sitä menetettyä kunniaa haetaan nyt rikollisin keinoin alistamalla heikompia. He ovat niitä, jotka eivät ole löytäneet itselleen täältä itselleen mitään, mihin kiinnittyä, mutta takaisin kotimaahankaan ei voi mennä, koska vainoojat ovat siellä edelleen. Heillä on kieroutunut käsitys, että nuorten tyttöjen kanssa voi harrastaa seksiä, koska tytöt elävät täällä vapaampaa elämää kuin heidän kotimaassaan, eivätkä mukamas ole niin ”kunniallisia”, koska eivät käytä hijabia ja kenties juovat alkoholia. Tämä ajattelu on tietenkin täysin väärin eikä sovellu meidän maahamme lainkaan.

Näitä ihmisyytensä rikkoneita on irakilaisista vain hyvin pieni osa. Irakilaisten tai vielä laajemmin turvapaikanhakijoiden kollektiivinen syyllistäminen on järkyttävää, hirvittävän väärin ja vahingollista. Aivan kuin koko maa olisi tullut hulluksi. Nuo ihmiset ovat olleet keskuudessamme kolme ja puoli vuotta. Olemme eläneet heidän kanssaan niin tavallista, hyvää elämää kuin mahdollista – huolimatta siitä, että hallituksen toimet ovat ajaneet monen elämän täysin umpikujaan, maamme ilmapiiri on vihamielinen ja esimerkiksi töiden saaminen on vaikeaa. Olen pelännyt koko ajan, että jotain todella pahaa tapahtuu, koska monet ihmiset on ajettu aivan veitsenterälle.

miekkari2

Siitä, miten tämä tilanne pitäisi hoitaa, saisi kokonaisen oman postauksensa. Korjattavaa on niin valtavasti: kansainvälisessä politiikassa, maahantulossa, vastaanottotoiminnassa, kielenopetuksessa, kotoutumispalveluissa, sekä kantasuomalaisten että joidenkin tulijoiden itsensä suhtautumisessa… Tärkeintä olisi saada nämä juurettomat, karmeita asioita elämässään kokeneet ihmiset kiinnittymään meidän yhteiskuntaamme – jos ja kun he kerran täällä nyt ovat – ennen kuin he tekevät mitään pahaa. Julmat rikolliset täytyy tietenkin voida karkottaa. Yksi valtava ongelma on, että osa ihmisistä ei edes halua, että he pärjäisivät hyvin, koska silloin koko heidän agendaltaan putoaa pohja.

Vaalit lähestyvät. Nykyinen hallituksemme on murjonut heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä monin tavoin, ja loppusuoralla vauhti näyttää vain kiihtyvän. Pelon lietsonta ja pikaratkaisujen haku vaikuttaa savuverhotempulta, jonka tarkoituksena on häivyttää keskustelusta monet muut poliittisesti kuumat kysymykset kuten sote, sotu, työttömien tilanne, köyhyys, syrjäytyminen ilmastonmuutos, kaivostoiminta, yritystuet. On niin helppoa väistää hankalat asiat ja syyttää kaikesta maahanmuuttajia, etenkin turvapaikanhakijoita.

Kuitenkin tulee muistaa, että elämä jatkuu myös vaalien jälkeen, ja meidän täytyisi olla ihmisiä toisillemme sittenkin. Mitä merkitsevät hysterialla hankitut äänet, jos hukkaamme ihmisyyden peruspilarit, kuten suhteellisuudentajun, rationaalisuuden, oikeudentunnon ja välittämisen?

martin

Kaikki valokuvat: Irakiin pakotettuna palannut, militioiden vainoama ystäväni M, josta en ole kuullut puoleen vuoteen mitään.

Yksi kommentti artikkeliin ”Pari sanaa irakilaisista

Kommentointi on suljettu.