”Ei oo motia”, sanoo kahdeksasluokkalainen, kun kysyn, miksi koulutyö takkuaa. Tuo vastaus on helppo livauttaa katsoen opea alta kulmien, käsi jo kännykkää haparoiden, levottomasti liikehtien. Päästäis mut jo pois!
Se, mitä hän oikeasti tarkoittaa, löytyy kysymällä lisää. Miten jaksat juuri nyt? Onko kaikki ok? Onko sinulla tulevaisuuden suunnitelmia? Eikö? Miksei?
”Ei oo motia” tarkoittaa todellisuudessa usein: ”En usko, että osaan mitään kuitenkaan. En halua edes yrittää, koska pelkään että en kuitenkaan onnistu. On helpompi epäonnistua yrittämättä. Silloin sen voi selittää itselleen paremmin. Ja mitä sillä on väliä, mitä minä teen ja miten pärjään? Ei ketään kiinnosta. Ei kukaan minusta oikeasti välitä.”
”Motin” puute saattaa näyttäytyä ulospäin ylimielisyytenä, välinpitämättömyytenä, pelleilynä, uhmakkuutena, sähläämisenä ja suoranaisena ilkeytenä. Mutta kun kuopaisee hieman syvemmältä, saattaa löytää oppimisvaikeutta, heikkoa itsetuntoa, yksinäisyyttä, kiusatuksi tulemista, puuttuvaa vanhemmuutta, jopa henkistä tai fyysistä laiminlyöntiä ja väkivaltaa.
Sama pätee meihin aikuisiin, hieman eri muodossa. Jostakusta voi toisen ihmisen huonosti sujuvaa elämää sivusta katsoessa näyttää, että ihminen on laulun sanoja lainaten vain tyhmä, laiska ja saamaton. Mutta mikä on totuus? Onko saamattomuus kenties mielenterveys- tai päihdeongelmaa, toivottomuutta, ahdistusta, sosiaalisten tilanteiden pelkoa, rikkinäistä minäkuvaa – sitä kaikkea, jota kukaan ei kohdalleen halua, mutta joka on osa ihmisyytemme kipeää haavaa?
Yhdeksäsluokkalaiset alkoivat juuri pohtia tulevaisuuden kouluvalintojaan. Toivon, että jokainen nuori tekisi valintansa sydämessään tunne: tätä minä haluan ja pystyn oppimaan ja tekemään, tämä on minun juttuni. Jos oma juttu ei löydy nyt, se hahmottuu myöhemmin.
En ole tavannut elämässäni tuntemieni tuhansien nuorten joukossa vielä ketään, joka olisi oikeasti tyhmä, laiska ja saamaton. Erilaisia pieniä ja isoja ongelmia olen kyllä kohdannut aika nipun – ja valtavasti niitä on vuosien saatossa myös selätetty. Monesta rispaantuneesta kotelosta on kuoriutunut värikäs perhonen, joka suvivirren soidessa oikoo siipensä ja lehahtaa lentoon.
Kuvat: Bagdadiin pakon edessä ”vapaaehtoisesti palannut” ja sieltä uudestaan pakoon yrittävä turvapaikanhakijaystäväni.
Teksti julkaistu alun perin Laukaa-Konnevesi-lehden kolumnina.
Hannelen kirjoituksia 