Murskattu tulevaisuus

IMG_8089

Minulla on ystäviä, jotka tulivat Suomeen kaukaa mukanaan vain päällään olevat vaatteet ja matkapuhelin. He kertoivat, mitä heille oli tapahtunut kotimaassa ja sanoivat, että haluavat päästä täällä nopeasti takaisin elämään, joka oli ollut uhattuna vuosikausia, opiskelemaan ja töihin.

He pyysivät, että alkaisin opettaa heille suomea. En raaskinut kieltäytyä. Tapasimme joka viikko seurakunnan huoneessa, joka meille luvattiin käyttöön. Annoin heille jostain halvalla ostamani vihot, ja sitten aloimme päntätä vaikean kielemme saloja.

Minun kävi sääliksi heitä, kaiken menettäneitä nuoria poikia, jotka ahtaista vastaanottokeskuksen huoneista, huonosti nukuttujen öiden jälkeen saapuivat vapaaehtoiseen opetukseeni. Keitimme aina lopuksi teetä, söimme pähkinöitä ja keksejä ja puhuimme suomea. Parituntisen päätteeksi oppilaani kokosivat tavarani, pesivät astiat, pyyhkivät pöydät ja laittoivat kaiken paikoilleen. Puhuimme tulevaisuudesta, nauroimme, oppilaani edistyivät hienosti. Minulle vahvistui tunne: kyllä tästä hyvä tulee.

Vaan eipä tullut, ja kiitos siitä kuuluu hallituksellemme, erityisesti
Maahanmuuttoviraston toiminnasta vastaavalle ministerille Paula Risikolle.

Syistä, jotka kaikki tiedämme – alusta loppuun monella tasolla surkeasti hoidetut turvapaikkaprosessit – meidän kaduillamme vaeltaa nyt kaiken toivonsa menettäneitä ihmisiä, raunioita, joiden tulevaisuus on murskattu. He ovat samoja, joiden kanssa kirkossa pänttäsimme suomen kielen fraaseja, rakenteita ja sanastoa ja jotka oppivat ne hämmästyttävän nopeasti, koska motivaatio oli kova.

Osa näistä pojista sai oleskeluluvan. Osa odottaa edelleen, yli kahden vuoden jälkeen. Joillakin on prosessi käyty loppuun, ja he ovat hajaantuneet ympäri Suomea ja Eurooppaa. En tiedä minne, enkä haluakaan tietää, koska poliisi voi tulla kysymään heistä minulta, ja minun olisi pakko vastata. He pakoilevat poliisin säilöönottoa ja pakkopalautusta, koska kotimaahan paluu ei ole heille mahdollinen. Jos se olisi, he olisivat palanneet jo ajat sitten, koska heille on tyrkytetty aktiivisesti rahaa ja kotimaassa odottavia ”palveluja” turvataloineen. Itsekin olen koettanut puhua heille vapaaehtoisen paluun puolesta. Todellisuus kotimaassa on kuitenkin jotain muuta. Viestit ja valokuvat kertovat piileskelystä, militioiden ratsioista, uhkailuista, lunnasvaatimuksista, suojelurahoista, väkivallasta, tapoista ja uusista paoista Turkkiin tai muihin lähialueen maihin.

Näitä välttääkseen yksinäiset ihmiset ja perheet pysyttelevät nyt jotenkin turvassa jossain. Jotkut ovat saaneet kielteisiä päätöksiä myös työperusteiseen oleskelulupaan – siitä huolimatta, että heillä olisi alueen ely-keskuksen vaatimukset täyttävä työpaikka ja heistä ei aiheutuisi kuluja Suomelle. Kun ihminen ei pysty ansaitsemaan elantoaan ja hankkimaan laillista perustettaan oleskelulleen, mutta paluu lähtömaahan on mahdotonta, hän ajautuu itsetuhoisuuteen, masennukseen, ahdistukseen, pimeisiin töihin – elämään epätodellista, tulevaisuudetonta haamuelämää.

Tästä me tilanteen pahenemisen kentällä nähneet olemme yrittäneet varoittaa kaikin mahdollisin tavoin, jotka suinkin keksimme. Olemme esittäneet nopeita ja tehokkaita ratkaisuja, joilla saisimme ongelmia hillittyä. Vastuullisia virkamiehiä ja ministereitä ei ole kiinnostanut, koska tavoitteena on vain tehdä Suomesta ”vähemmän vetovoimainen maa”.

Samaan aikaan mietitään, miten maahamme saataisiin lisää työperäistä maahanmuuttoa. Maassa jo olevat ihmiset eivät kuitenkaan kelpaa, vaikka olisivat töissäkin.

Mitä järkeä tässä on? Turhaa kysyäkin, koska ei sitä järkeä kyselemällä löydä. Ei sitä löydy monista muistakaan tämän hallituksen päätöksistä ja niiden toteuttamistavoista.

Kunpa tulisi pian seuraavien vaalien aika, ja ihmiset menisivät sankoin joukoin äänestämään – myös ja etenkin ne, jotka ovat pettyneet, järkyttyneet ja lamaantuneet siitä, mitä maassamme on meneillään. Hallituksemme sorron kohteena eivät ole vain turvapaikanhakijat, maalitauluksi on otettu myös työttömät. Yhteistä näille ryhmille on, että molemmat nähdään jollain lailla alempiarvoisina ihmisinä, joiden ajatellaan pyrkivän jotenkin ansiottomasti hyötymään valtiostamme. Molemmat ryhmät ovat kuitenkin olosuhteiden ja kohtalon uhreja.

Valtio ja yhteiskunta olemme me, ei hallituksemme, jonka kannatus on huvennut jo reilusti alle 50 prosentin. Se olisi päättäjiemme hyvä muistaa. Onko heillä mandaattia murskata ihmiselämiä? Kuka on heille tämän mandaatin antanut?

IMG_8085