Ihmisyyttä etsimässä

IMG_7478.JPGJoukko ihmisiä näkee oikeaksi pilkata ja mustamaalata turvapaikanhakijoita ja maahanmuuttajia värikkäin sanakääntein. He ”tietävät”, että liki kaikki maahanmuuttajat ovat huijareita, joiden elämäntarinat ovat hyväuskoisille sepitettyä satua ja valinta lähteä ja uhrata kaikki pelkkää bluffia. He uskovat lujasti, että ihmiset jättävät kotinsa vain saadakseen ”anteliaita” sosiaalitukiamme ja saattaakseen yhteiskuntamme sekasortoon. Jos heille yrittää tarjoilla faktoja vaihtoehtototuuksien sekaan, joutuu solvausryöpyn kohteeksi.

Miksi joidenkin ihmisten ihmiskäsitys on päässyt mustumaan näin synkäksi? Millainen näkemys heillä on universaalista ihmisluonnosta, jos he ilman muuta olettavat, että muualta tulleet ihmiset ovat lähes automaattisesti pahoja, ahneita, väkivaltaa ihannoivia ja valehtelevia ilkimyksiä?

Vieraan pelko, kokemusten puute ja ennakkoluuloinen, muukalaiskammoinen suhtautuminen selittävät osan ihmisten kiukusta, joka näyttäytyy monilla suoranaisena ihmisvihana. Valikoiva, ”vaihtoehtomediaan” keskittyvä median seuraaminen ja vajavainen medialukutaito ovat myös osaselitys. Silti jää jäljelle paljon sellaista asennetta, jonka juuret ovat vielä syvemmällä. Missä vaiheessa nämä ihmiset ovat pettyneet niin syvästi ihmisyyteen, että he olettavat kanssaihmisistään lähtökohtaisesti pahaa? Millaista on elää myrkytetyn, vihaa tihkuvan mielen vietävänä, kaivaen raivoa roiskivan mielikoneen nieltäväksi jatkuvasti lisää polttoainetta valemedian hetteiköstä? Viha on raskas, syövyttävä tunne, josta harvoin seuraa mitään hedelmällistä.

Kokemus koulumaailmasta ja kiusaamisesta on osoittanut, että kiusaaminen paitsi synnyttää pahaa oloa myös versoaa aina pahasta olosta. Tasapainoisella ihmisellä ei ole tarvetta polkea muita. Kiusaaminen on tapa peittää ja projisoida omaa huonoa vointiaan yrittämällä tehdä jonkun muun olo vielä huonommaksi. Ihmisvihaisessa rasismissa on paljon samaa. Omille ongelmille etsitään syyllistä ulkopuolelta, koska se on helppo ja kollektiivisesti hyväksytty tapa. Erilaisessa ihmisessä ei haluta nähdä mitään hyvää, koska siten menetettäisiin hyvä selitys omalle ahdistukselle, ja selityksen etsiminen syvemmältä on vaikeaa ja ikävää puuhaa.

Kiusaaminen ja rasismi ovat harjoittajansa mielestä useimmiten oikeutettuja. Kiusaajan yleisimmät perustelurepliikit ovat ”sekin on kiusannut mua”, ”minuakin on kiusattu” tai yksinkertaisesti ”no kun se on niin ärsyttävä”. Rasisti taas oikeuttaa toimintansa syyttämällä kaikkia pilkkaamansa ryhmän jäseniä muutamien edustajien tekemisistä. Usein hän myös kokee, että kaikki rasismin kohteen saama hyvä on suoraan pois joltain sitä enemmän tarvitsevalta, esimerkiksi häneltä itseltään tai hänen oman ryhmänsä edustajalta. Mielessä möyrii silloin jäytävä katkeruus, osattomuuden ja epäoikeudenmukaisuuden tunne.

Empatian kokeminen vaatii, että tunnistamme toisessa ihmisessä saman ihmisyyden, joka meissä itsessämme on. Empatia erinäköistä ja eri kieltä puhuvaa ihmistä kohtaan edellyttää, että ohitamme ulkokuoren ja koemme jaetun ihmisyyden pintaa syvemmältä. Miksi se on joillekin niin vaikeaa? Millaisen palasen sielustaan on kadottanut se, jolle erilainen ihminen ei ole ensisijaisesti lähimmäinen vaan torjuttava, pelottava ja vastenmielinen muukalainen?

Universaalin ihmisyyden löytämiseksi täytyy kohdata ensin itsensä, oman ihmisyytensä möröt ja likasammiot. Kun se tympeä työ on tehty, voi nähdä sen, mikä on meille kaikille yhteistä: pyrkimyksen arvostukseen, rauhaan, läheisyyteen ja yhteiseen hyvään. Pahan olon peikot eivät enää niin voimalla hypi polkemaan lokaan sitä, mikä meissä on arvokasta ja oikeaa. Kun olemme saaneet omien demoniemme kanssa rauhan, pystymme ajattelemaan, millä tavalla saisimme saman hyvän myös kanssaihmisille.

Pahuutta ja vihan siemeniä on kaikkialla, mutta niin on myös kauneutta, välittämistä ja lämpöä. Vanha intiaanitarina kysyy: kumpaa sutta ruokimme?

Intiaani keskusteli lapsenlapsensa kanssa. Hän sanoi: ”Kaikissa meissä asuu kaksi taistelevaa sutta. Toinen niistä on paha. Se on viha, pelko, kateus, mustasukkaisuus, suru, ylimielisyys, itsesääli ja valhe. Toinen on hyvä. Se on ilo, rauha, rakkaus, toivo, tyyneys, nöyryys, hyväntahtoisuus, empatia, totuus ja luottamus ”. ”Kumpi susi voittaa?” kysyi lapsi. ”Se, jota ruokit”, vastasi vanhus.

Tämän valinnan me teemme joka päivä. Toinen susista on äkäisempi ja äänekkäämpi. Toinen on hiljainen, rauhallinen ja vaatimaton. Kumpaa meissä jokaisessa syvällä asuva ihmisyys enemmän arvostaa?

Millaisen jäljen haluamme jättää tähän maailmaan?

IMG_7378

Kesä kaikilla – entä onni?

MökkilaiturillaSuvivirren soitua alkaa aika, jonka lapset ja nuoret kokevat kovin eri tavoin. Osa alkaa pian pakata laukkuja rantalomille, huvipuistoreissuille tai mummolamatkoille, rentoutumaan vuoden uurastuksesta. Osalla taas arki jatkuu entisellään, mutta koulun luoma säännöllinen rytmi jää pois.

Näissä perheissä lapset viettävät kesänsä miten taitavat, pahimmassa tapauksessa liki koko ajan pelikoneella tai kännykällä. Jos kesä on lämmin, kotikulmiltakin löytyy mukavaa tekemistä: voi oleilla rannalla, pyöräillä, skeitata, heitellä frisbeegolfia tai ihan vaan hengata kavereiden kanssa. Taas kylmän ja sateisen sään monet virkistykset, elokuvat, kahvilat, kylpylät ja sisähuvipuistot vaativat rahaa, jota perheellä ei välttämättä ole antaa yhtään.

Yhteiskuntapolitiikan opinnoissa on selvinnyt, että eriarvoisuus yhteiskunnassamme on kasvanut 90-luvun alusta lähtien. Köyhyys ja varsinkin lapsiköyhyys ovat lisääntyneet suuresti, suhteellisesti köyhien osuus kansasta on jo 13 prosenttia. Tuloerot ovat kasvaneet meillä OECD-maista voimakkaimmin. Samaan aikaan kun yleinen ansiotaso on noussut reippaasti, vähimmäisetuuksien taso on heikentynyt. Kuilu hyvin ja heikoimmin pärjäävien välillä on revennyt häpeällisen suureksi.

Köyhyys synnyttää tunteen epäoikeudenmukaisuudesta, näköalattomuutta ja toivottomuutta. Syvän osattomuuden kokemus muiden yltäkylläisyyden keskellä ei auta ihmistä ponnistelemaan ja olemaan ”oman onnensa seppä”. Se ahdistaa, lamaannuttaa ja syö itsetunnon ja motivaation.

Suomi on ollut maailman parhaita maita tasa-arvoisuutensa takia. Eriarvoisuus luo epävakautta ja monenlaisia ongelmia, jotka häiritsevät myös varakkaimpia. Tämän kehityksen ei saa antaa jatkua.

Elokuussa en pyydä oppilaitani kertomaan luokan kuullen, mitä kaikkea he tekivät lomalla. Sen sijaan olen jo vuosia kehottanut oppilaita kirjoittamaan tarkan kuvauksen kesälomansa hienoimmasta hetkestä. Lähes aina he kuvailevat tilannetta, jolloin olivat rauhassa suomalaisessa kesäluonnossa, nuotion tai järven äärellä, laiturilla tai saunan terassilla, veneessä tai marjametsässä. Tunnelmallisia kuvauksia on upea lukea. Toivon kaikille lapsille, nuorille ja aikuisille tänäkin kesänä paljon hyviä hetkiä. Vaikka kesä olisi viileä ja sateinen, valo, vihreys ja kauneus ovat meillä aina, kaikilla tasapuolisesti.