Uusi mahdollisuus

Ystävämme turvapaikanhakijan kissa.
Ystävämme turvapaikanhakijan kissa.

Takana on reilu vuosi elämää irakilaisten ja afganistanilaisten turvapaikanhakijoiden kanssa. Vuoden kohta vaihtuessa on hyvä hetki katsoa taaksepäin: mitä viimeiset 12 kuukautta ovat tuoneet mukanaan?
2016 oli hyvin kaksijakoinen vuosi: se sisälsi valtavasti hyvää, mutta myös suunnattomasti pahaa. Koska pian on joulu, en halua puhua uusnatseista, Odineista, vihaa lietsovista perussuomalaisista tai hallituksen hyytävästä turvapaikkapolitiikasta. Haluan kertoa siitä kaikesta hyvästä, jota olen kohdannut kaukomailta tulleiden ja kotimaan ihmisten parissa.

Kuluneen vuoden aikana turvapaikanhakijoista onnekkaimmat – heitä on hyvin vähän – ovat päässeet muuttamaan asuntoihinsa ja aloittamaan omaa elämäänsä. He ovat alkaneet koota palasia kasaan siitä mitä on. Tavarat kirpputorilta, Torista, suomalaisten ystävien nurkista, järjestöjen keräyksistä. Kieltä oppimaan kurssille; Suomen Mestari käteen ja ahertamaan. Aktiivisimmat haalivat lisää opintoja kansalaisopistosta, iltalukiosta tai avoimesta yliopistosta. Kaikki kaipaavat suomalaisia ystäviä ja kyselevät työntekomahdollisuuksista.

Suomalaiset ystävät auttavat minkä voivat ja enemmänkin. Viikko viikolta ennakkoluuloisten ja arkojen ihmisten määrä vähenee. Irakilaiset ja afgaanit ovat jo tuttu näky harrastuksissa ja työpaikoilla. Heidän ahkeruutensa, avoimuutensa, hymynsä ja monipuoliset taitonsa saavat paljon kiitosta joka puolella. ”Me olemme tottuneet tekemään kaikkea”, he sanovat. Suomalaiset ovat huomanneet kaukaiset vieraat hyviksi tyypeiksi, ja sellaisia meidän jäyhä kulttuurimme on arvostanut aina.

Vuoden 2016 aikana minä ja perheeni olemme nauttineet lukuisia herkullisia Lähi-idän aterioita ja leivonnaisia. Irakilaiset ja afganistanilaiset vieraat ovat tehneet puutarhatöitä, hakanneet polttopuita, pesseet ikkunamme, asentaneet kodinkoneita, vaihtaneet renkaamme, trimmanneet koiramme ja tehneet treeniohjelmia perheenjäsenillemme. Olemme käyneet heidän kanssaan keskusteluja, joissa ei ole puhuttu Prisman tarjouksista, vaan siitä, mistä kumpuaa ihmisten pahuus ja hyvyys, mikä molempia ruokkii ja miten pahuutta voisi hälventää.

Koska suomalainen turvapaikkapolitiikka on tällä hetkellä luokatonta, joukko ihmisiä on lähtenyt mukaan työhön sen korjaamiseksi. Tämän työn parissa olemme järjestäneet mielenosoituksia, keränneet adresseja, tehneet tv-ohjelmia, kirjoittaneet blogeja, puhuneet toimittajille, hankkineet ja välittäneet tietoa, tavanneet kansanedustajia ja ministereitä. Työ kantaa ehkä joskus hedelmää, ehkä ei, emme voi tietää. Mutta vaihtoehtona ei ole se, että katsoisimme tätä julmuutta sivusta. Suurin osa ihmisistä ei piittaa; onneksi on yhä kasvava joukko, joka näkee, mitä tapahtuu, eikä suostu olemaan toimettomana.

Tänä vuonna minä ja ystäväni ja tuttavani, niin suomalaiset kuin kaukaa tulleet, olemme ruopineet ajoittain todella syvissä ja synkeissä vesissä. Pohjamudista voi löytää helmiä. Niin on käynyt nytkin. Päällimmäisin tunne juuri nyt, tästä kaikesta karmeudesta huolimatta, on kiitollisuus. En olisi halunnut kokea kaikkea tätä pahaa, mutta minun haluillani ei ole merkitystä. Tämä oli välttämätöntä, jotta ymmärtäisimme.

Rauhaisaa joulua ja parempaa uutta vuotta kaikelle kansalle.

Toivottomuudesta toimintaan

 

img_3514

Takuueläkkeiden rokotukset, vammaisetuuksien ja lääkekorvausten supistukset, työttömyysetuuksien saksimiset, lapsilisäleikkaukset, vanhustenhoidon laadun lasku, päivähoidon heikennykset, koulutuksen määrärahojen riipiminen, palkanalennukset, Terrafame-miljoonat, vakuutuskuoriin kätketyt omistukset, epämääräisin perustein myönnetyt yritystuet, suurituloisten verohelpotukset, epäilyt kaveridiileistä veronmaksajien rahoilla, kaiken tämän peittely yrittämällä vaikuttaa mediaan… Päälle mausteeksi hallituspuolueen edustajien avointa rasismia ja uusnatsisympatiaa ja osattomiksi jääneiden usuttamista vielä heikommassa tilanteessa olevien kimppuun.

Siinä on meillä joululeivonnainen, joka ei ole kaunis päältä eikä sisältä, mutta jota kuntavaalien läheisyydestä hermostuvat poliitikot kuorruttavat puheilla eriarvoisuutta pohtivista työryhmistä ja koulutuksesta kuntavaalien kärkiteemana. Sen jälkeen kun on aktiivisesti pyritty kasvattamaan tuloeroja ja synnyttämään eriarvoisuutta ja rapautettu koulutusta kaikin keinoin, nostetaan nämä ylevästi huolenaiheiksi, joita halutaan hoivata, vähän kuin vihainen koira nuolisi toiselle aiheuttamaansa puremahaavaa. Kun kakkaran röpelöistä pintaa sorkitaan, johtava poliitikko sortuu öiseen sähköpostivyörytykseen ja uhriutumiseen, ja Ylen johto alkaa nöyristellä ja ryöpyttää omia työntekijöitään.

Poliittista päätöksentekoa seuraavia ihmisiä ahdistaa ja raivostuttaa, ja ihan syystä. Ei kai tällaista menoa ole ennen Suomessa nähty. Moni kysyy: onko meillä enää arvoja ollenkaan? Onko meillä enää asioita, jotka yhteiskunnassamme nähdään niin tärkeiksi, että niistä pidetään kiinni? Onko kaikki myytävänä, tallottavissa adventtisohjoon, silputtavissa ja ruhjottavissa niin, että ehjää ei enää tule?

Mitä yksittäinen, raskaan työnsä, työttömyytensä tai muiden vaikeutensa väsyttämä, kyyninen ja apatian vaarasta kärsivä kansalainen voi tehdä, kun tuntuu, että perusarvoille rakentuva maaperä tärisee jalkojen alla? Pahin vaihtoehto on jäädä sohvannurkkaan kiukuttelemaan ja kipuilemaan epäoikeudenmukaisuuden tunteen nujertamana, puskea hammasta purren eteenpäin laput silmillä ja tupot korvissa turruttaen ajattelunsa ja synkät tunteensa hetkellisillä mielihyväpiikeillä. Työläämpi mutta paljon hedelmällisempi suhtautumistapa on kanavoida tuskansa toimintaan.

Sanot ehkä, että et usko politiikkaan ja haluat pysyä siitä erossa. Politiikka on kuitenkin tapa, jolla demokratiassa asioita hoidetaan. Jos olet pettynyt politiikkaan, mene mukaan muuttamaan sitä. Luulet, että yksi ihminen ei voi vaikuttaa. Kaikki alkaa kuitenkin yksilöstä, yksittäisestä ihmisestä. Kun löydät ympärillesi samalla tavoin ajattelevia ihmisiä, voimaannut ja saat energiaa, ja yhdessä olettekin jo vahvoja.

Hyvä hetki toimia on juuri nyt. Kuntavaalit ovat tulossa. Vähintä mitä voit tehdä, on seurata, mitä nykyiset poliitikot tekevät – se kertoo enemmän kuin se, mitä he sanovat tai mitä puolueiden korskeisiin ohjelmajulistuksiin on kirjoitettu. Jos et ole tyytyväinen siihen, mitä he tekevät, älä äänestä enää heitä; äänestä jotakuta muuta. Älä jätä äänestämättä – se on hyödytön protesti.

Kysy, kyseenalaista, ota selvää. Muodosta oma mielipide ja ilmaise se muillekin. Nosta asioita esiin somessa, kerro ajatuksiasi, kirjoita lehteen, keskustele ihmisten kanssa muustakin kuin Prisman tarjouksista.

Jos jaksat tehdä vielä enemmän: mene mukaan porukkaan, jonka ajatusmaailma käy yksiin omasi kanssa ja tarjoudu tekemään jotain. Konkreettinen työ arvokkaiksi kokemiensa asioiden hyväksi on parasta terapiaa. Mene kokouksiin, keitä kahvia vaaliteltalla, jaa mainoksia, valokuvaa, päivitä nettisivuja. Olet ehkä jo pitkään miettinyt johonkin puolueeseen liittymistä ja kuntavaaliehdokkaaksi lähtemistä. Tee se nyt. Itse  mietin sitä liian kauan, mutta kun sain sen viimein aikaiseksi, en ole katunut hetkeäkään.

Mieti ja tutkiskele, missäpäin on oma aatteellinen kotisi. Jos mikään nykyisistä puolueista ei täysin vastaa arvojasi, olet pettynyt ja turhautunut, mutta et jaksa perustaa uuttakaan puoluetta, valitse se porukka, joka tuntuu läheisimmältä ja lähde korjaamaan yhteistyöasenteella sitä, mikä on pielessä.

Suurin osa ihmisistä on hiljaa, sitten on niitä, jotka puhuvat, ja vielä pienempi osa niitä, jotka tekevät. Siihen joukkoon mahtuu ja kipeästi toivotaan aina uusia ihmisiä mukaan. Maailma muuttuu, kun sitä muutetaan.