Muslimit keskellämme – miten meillä menee?

Yksi lukuisista yhteisista aterioistamme. Kanaa, nautaa, riisiä, paistettuja kasviksia, salaattia, jogurttilisuketta, leipää, jogurttijuomaa, lolutta.
Yksi lukuisista yhteisista aterioistamme. Kanaa, nautaa, riisiä, paistettuja kasviksia, salaattia, jogurttilisuketta, leipää, jogurttijuomaa, olutta.

Kun turvapaikanhakijoita tuli viime syksynä Suomeen tuhansittain, netti oli pullollaan pelkoa ja vihaa kauhistuttavia muslimeita kohtaan. Nettiraivo loi mielikuvaa kummallisista ihmisistä, joiden brutaali kulttuuri sisältää kaikkea lapsiin sekaantumisesta itsemurhapommittajiin. Monet eivät ole näistä käsityksistään suostuneet luopumaan, vaan ruokkivat niitä edelleen valhesivustojen ”uutisilla” ja tekaistuilla ”aidoilla” videoilla ja kuvilla.

Minä en ennen syyskuuta 2015 tuntenut henkilökohtaisesti yhtään muslimia, joten käsitykseni heistä perustuivat ainoastaan median luomiin mielikuviin. Kun ensimmäistä kertaa kävelin vastaanottokeskuksen pihalle, mielessä pyöri kaikenlaisia ajatuksia muslimimiesten suhtautumisesta naisiin, kättelemisestä, kielitaidosta ja niin edelleen. Huomasin saman tien, että nettilikakaivon lilluva vihalieju ja todellisuus eivät sivua toisiaan edes etäisesti. Tapasimme joukon pitkästä matkasta väsyneitä, hämmentyneitä nuoria ja vähän vanhempia miehiä ja joitakin naisia ja lapsia. Kaikki tervehtivät meitä varovaisen kohteliaasti ja ystävällisesti, katsoivat silmiin, kättelivät ja alkoivat jutella englannilla, pyytämällä kaveria tulkkaamaan tai Google-kääntäjällä. Nuorimmat olivat vasta 18-vuotiaita – ensimmäistä kertaa poissa kotoa.

Nyt kokemuksia on takana liki vuosi. Minä ja perheeni olemme olleet tekemisissä kymmenien muslimien, sekä miesten että naisten kanssa. Liki kaikki ovat olleet irakilaisia, joten kerron lähinnä kokemuksiamme heistä. Poikkeuksia näihin yleistyksiin löytyy taatusti paljon – niin on aina, puhutaan mistä tahansa ryhmästä. Kerron nyt vain siitä, mitä olen itse kokenut, ja ne kokemukset ovat kovin erilaisia kuin islamofoobikkojen lietsomat mielikuvat.

Tapaamani muslimit ovat kohteliaita, ystävällisiä ja avoimia ihmisiä. He ovat aina valmiita auttamaan eri tilanteissa. Heille on kunnia-asia pitää lupauksensa, ja jos sen joutuu perumaan, he ovat todella pahoillaan. Meidän täsmällisen aikakäsityksemme kanssa oli alkuun hieman opettelemista, mutta kun selvensimme heille, että Suomessa on tärkeää noudattaa aikatauluja tarkasti, se alkoi sujua. Kulttuuriero on tässä kohtaa huomattava jo Pohjois- ja Etelä-Euroopan välillä.

Muslimit kunnioittavat vanhempia ihmisiä luontevalla tavalla. He ovat ihmeissään siitä, että meillä vanhukset asuvat palvelutaloissa tai vanhainkodeissa, eivät perheidensä kanssa. Muutenkin heitä ihmetyttää meidän yksilökeskeinen elämäntapamme, jossa nuoret muuttavat aikaisin pois kotoa yksin asumaan. Esimerkiksi Irakissa perheillä on isot talot, joissa asuu monta sukupolvea. Elämä on perhekeskeistä ja yhteisöllistä.

Ruoka on heille tärkeää. Herkullisia aterioita valmistetaan tuntikausia vaivoja säästelemättä ja syödään yhdessä nautiskellen. He arvostavat yhteisiä päivällisiä eri tavalla kuin me ja ovat hyvin vieraanvaraisia. Ruokakulttuurissa suurin ero on, että muslimit eivät syö sianlihaa. Mutta eivät he inhoa sitä niin kuin rasistit tuntuvat kuvittelevan; samalle grillille voidaan laittaa vierekkäin broileri- tai kalkkunamakkaraa ja tavallista grillimakkaraa.  Ruoka tehdään perusraaka-aineista ja maustetaan mukavan happamaksi; se ei ole lainkaan tulista, vain hyvällä tavalla mausteista. Kun kerran pääsee maistamaan irakilaiseen tapaan keitettyä riisiä, meikäläistä mössöriisiä ei oikein huvita enää syödä.

He pitävät huolta puhtaudesta ja siisteydestä. He haluavat, että sekä he itse että heidän kotinsa ovat kunnossa. Afrikkalaisessa kulttuurissa huomasimme saman: vaikka ihminen olisi köyhä, hän haluaa näyttää siltä kuin ei olisi. Se on osa hänen ihmisarvoaan. Ja se jos mikä tuntuu ärsyttävän suomalaisia.

Puhelin on näille ihmisille todella tärkeä. Se on liki ainoa asia, joka on jäljellä entisestä elämästä. Siellä ovat valokuvat ja videot vuosien ajalta, ja sen avulla voi pitää yhteyttä perheenjäseniin, sikäli kun netti toimii sekasortoisessa kotimaassa.

Irakilaiset ovat tottuneet tekemään työtä, monenlaisia töitä henkensä pitimiksi. Heidän lähtömaissaan ei ole sellaista sosiaaliturvajärjestelmää kuin meillä. Muutenkin he näkevät kaikenlaisen työn tekemisen arvokkaana. Vastaanottokeskusten toimettomuus on ollut heille kauhistus, samoin heidän joissakin vokeissa kohtaamansa epäkunnioittava käytös. Jos sama toimettomuus ja toisten armoilla oleminen jatkuu omaan asuntoon muutettua, yhdistettynä yksinäisyyteen ja epävarmuuteen, ongelmia on varmasti odotettavissa. On suoranainen ihme, että ongelmia on ollut tähän asti näin vähän, vaikka rasistit ja ennakkoluuloiset ihmiset odottivat valtavaa rikosten vyöryä.

Olemme käyneet muslimien kanssa monia kiinnostavia keskusteluja. Olemme laittaneet heidät todella tiukoille kysymyksillä naisten asemasta. Parasta on tietysti keskustella aiheesta musliminaisten kanssa. Valaisevaa on ollut kuulla yksin maahan tulleiden, vahvojen naisten ajatuksia. Esimerkiksi huivin käytöstä he ovat kertoneet, että tytöt ja naiset saavat valita itse, käyttävätko huivia vai eivät. Joissakin konservatiivisissa perheissä asia ei aina ole niin, ja tätä perinnettä pitävät yllä myös naiset itse. Mielikuvani heikoista, alistetuista musliminaisista on muuttunut uusien ystävieni myötä. Nämä naiset tietävät mitä tahtovat, ja heidän avullaan naisten huono, alistettu asema monissa muslimimaissa voidaan saada korjaantumaan. Se tapahtuu nimenomaan voimauttamalla naisia ja antamalla heille oma ääni ja kuuntelemalla sitä, ei niin, että länsimainen ”suojelijamies” sanelee, miten musliminaiset vapautetaan.

Muslimimiehet suhtautuvat naisiin suomalaisen naisen näkökulmasta kokemukseni mukaan ällistyttävän kohteliaasti. En ole tottunut siihen, että minun ei anneta kantaa kasseja tai tehdä mitään muutakaan fyysistä voimaa vaativaa. Aluksi moinen passaaminen tuntui kiusalliselta, mutta nyt siihen on jo niin tottunut, että sitä vaatii jo omalta aviomieheltäänkin. 🙂

Lapsiavioliitot, moniavioisuus ja monet muut meidän kauhistelemamme asiat eivät ole nykypäivää ainakaan Irakissa. Irak on moderni, kehittynyt, rikas yhteiskunta, joka on tietenkin taantunut viime vuosien kaaoksen seurauksena. Puheet irakilaisista ”elintasopakolaisina” ovat järjettömiä. Vainotuiksi ovat joutuneet ihmiset, joilla on ollut hyvä asema, työpaikka ja omaisuutta. Vain heillä on ollut mahdollisuus lähteä vaaralliselle ja kalliille matkalle kauas tuntemattomaan maahan.

Uskonto näyttäisi merkitsevän useimmille heistä yhtä vähän tai paljon kuin meille maallistuneille kristityillekin. Ramadanin aika on juhla-aikaa, jolloin paaston päätyttyä syödään loistokkaita aterioita yhdessä. Ramadanin päättyessä ostetaan hienot uudet vaatteet, mennään ulos, vietetään aikaa ystävien kanssa ja käydään moskeijassa. Eid muistuttaa perinteiltään suomalaista joulua, paitsi että tunnelma on iloisempi ja yhteisöllisempi. Kaikkiaan olen ollut yllättynyt, kuinka lähellä toisiaan islam ja kristinusko ovat. Muslimit ovat vilpittömän kiinnostuneita meidän uskonnostamme. Jeesus on heille tärkeä, arvostettu profeetta, mutta Jumalan poikana he eivät häntä pidä.

Irakilaiset ovat tunteikkaampia kuin suomalaiset. He ilmaisevat kiintymyksensä avoimemmin; miehetkin halailevat ja suutelevat toisiaan poskelle. He liikkuvat mielellään useamman hengen porukoissa ja viettävät aikaa yhdessä. Ystävyys ja välittäminen näytetään, ei vain pidetä itsellä piilossa mielessä. Samoin joskus heidän hermostuessaan myös negatiiviset tunteet leiskuavat, vaikkapa jalkapallokentällä sääntötulkinnoista ja tuomarien ratkaisuista keskustellaan joskus hyvinkin kovaäänisesti. Alkuun se ihmetytti, mutta nyt tunteiden nopeaan lämpenemiseen ja viilenemiseen on jo tottunut.

Paljon puhutaan muslimien suhtautumisesta koiriin. En näe siinä juurikaan eroa verrattuna ihmisten suhtautumisessa koiriin keskimäärin. Meillä on kaksi  tungettelevaa, aktiivista koiraa, joista muutamat muslimiystävämme pitävät kovasti ja hoivaavat ja ulkoiluttavat niitä. Useimmat suhtautuvat neutraalisti, ja muutamat hieman vieroksuvat. Jakauma on liki sama kuin meillä käyvien ihmisten keskuudessa muutenkin.

Mikä on ollut hankalaa muslimien kanssa toimiessa? He tupakoivat enemmän kuin suomalaiset, siitä tavasta he saisivat päästä eroon. Täsmällisyyden puuttuminen ärsytti alussa, mutta vaikuttaa siltä, että he ovat täällä asuessaan oppineet, että meillä ajoista pidetään kiinni minuutilleen. Sokerin käyttö on runsasta; kun muslimiporukka tulee kylään, on lapattava hienosokerikuppi täyteen…

Itselleni suurin yksittäinen ongelma on ollut heidän yli äyräiden menevä Real Madrid -fanituksensa. Barcelona-fanit (joihin itse lukeudun) ovat irakilaisten keskuudessa vähemmistö, ja kuilu näiden kahden ryhmän välillä on suuri. Onneksi se näkyy lähinnä vain El Clasico -otteluiden aikaan. Keskimäärin vaikuttaisi siltä, että monelle muslimille Ronaldo näyttäytyy liki suurempana jumala kuin Allah. 😛 Ja se ei kyllä ole missään nimessä oikein. Messin edelle älköön kukaan menkö ketään jalkapalloilijaa asettamaan.

En tupakoi, mutta hedelmäpurkan makuista vesipiipputupakkaa joskus maistelen. :)
En tupakoi, mutta hedelmäpurkan makuista vesipiipputupakkaa joskus maistelen. 🙂

Kommentointi vain omalla nimellä.