Kuuleeko herra pääministeri?

Tässä mieheni ja minun kirjeet pääministerillemme Juha Sipilälle ja hänen hallitukselleen. En olisi koskaan uskonut, että joudumme tällaista tekemään, mutta elämä on arvaamatonta.

IMG_5632.JPG

Juha Sipilälle

Olen viime syksystä seurannut läheltä Suomeen saapuvia turvapaikanhakijoita, heidän oleskeluaan Jyväskylässä ja keväästä asti Migrin tekemiä turvapaikkapäätöksiä.

Turvapaikkapäätöksien linja on humanitäärisesti hyytävän kylmä.

Sitä on vaikea ymmärtää ja sietää. Vielä järjettömämmältä hallituksen politiikka tuntuu, kun ottaa rinnalle kylmästi taloudelliset tarpeet. Suomi tarvitsee maahanmuuttajia tekemään töitä ja rakentamaan yhteiskuntaa.

Saimme viime syksynä kolmekymmentä tuhatta turvapaikanhakijaa, joista iso osa oli irakilaisia miehiä. Heistä on ollut helppo karsia militiat, armeijassa olleet ja jo Irakissa syrjäytyneet ja väärille poluille ajautuneet ja turvapaikkaa tarvitsemattomat. En osaa sanoa, mitä osuutta nämä edustavat, mutta lopuissa on maallemme aidosti valtava potentiaali.

Kokoomuksen Juhana Vartiainen viestii, että maahan pitää saada osaajia maahanmuuttajista. Heitä on tässä joukossa paljon. Sen lisäksi on työteliäitä matalamman koulutuksen ja palveluammattien tekijöitä. Maalle, jolla olisi visio ja tällainen toimintaympäristö mahdollisuuksineen, ei olisi mikään ongelma ottaa tulijat hyvin vastaan ja saattaa heitä osaksi yhteiskuntaa nopealla kotouttamisella, vapaaehtoisten suomalaisten ja viranomaisten tuella. Motivaatiota heillä on, kotimaansa osalta heidät on vallannut merkityksettömyys. Useat eivät esimerkiksi juo alkoholia, heidän kulttuurinsa on sopeutuva ja ystävällinen, jotkut pitävät joitain uskontonsa tapoja, jotkut ovat hyvin maalllistuneita – niin kuin me monet luterilaisetkin.

Muutama päivä sitten sain kuulla hyvän 27-vuotiaan irakilaisen ystäväni negatiivisesta turvapaikkapäätöksestä. Hän on korkeakoulutettu liikunnanopettaja, jalkapalloilija ja lentopalloilija. Ystävystyttyämme otin hänet jalkapallojoukkueemme apuvalmentajaksi. Olemme yhdessä opiskelleet kieltä, käyneet pelireissuja ja vetäneet harkkoja. Valtiomme on lähettämässä hänet Irakiin. Hänen kotinsa on pommitettu, ja hänen sukunsa lähetti nuorimman veljeksistä eli hänet pakenemaan.

Olen opiskellut ja työskennellyt vientiteollisuudessa koko urani tehden uskoakseni arvokasta työtä tälle maalle. Olen arvostanut tätä maata ja sen politiikkaa, joka on aina – vaikeinakin aikoina – luonut merkitystä ihmisille. Tämä arvostus on ropissut alas melko kyytiä. Meidän maamme omien ongelmien ja globaalin maailman ongelmien kausaalisuusketjuja ei ratkaista tällaisella menolla. Joukkueen sydämen on sykittävä samalle päämäärälle voittaakseen, tätä ei Suomessa ole nyt koettavissa.

Olemme me aikamoisia kermaperseitä, kun annamme maassamme tapahtua tällaista ihmisoikeuksien polkemista. Hyvä Juha Sipilä, lopeta tämä järkeä vailla oleva käännyttäminen ja palauta maamme raiteilleen.

Laukaassa 23.8.2016

Marko Vestola

IMG_5627

Hei Juha Sipilä!

Kuinka voitte? Toivottavasti hyvin, teillä on sentään valtio johdettavananne, hyvin vaativa ja vastuullinen tehtävä.

Monet meistä tämän valtion kansalaisista eivät voi tällä hetkellä hyvin. Syynä on hallituksenne harjoittama jäätävän kylmä, epäinhimillinen politiikka. Sen ratkaisut näkyvät paitsi kantasuomalaisten heikompiosaisten arjessa, myös ja ennen kaikkea sotaa, vainoja, kidutusta, vangitsemisia, kotien ryöstöjä, pommituksia ja tappouhkauksia pakoon lähteneiden ihmisten elämässä. He – ne aidosti turvaa tarvitsevat ihmiset, jotka ovat jäljellä täällä keskuudessamme – tulivat tänne kaiken menettäneenä, uskoen tulevaisuuteen ja valmiina antamaan panoksensa maamme hyväksi. Nyt heitä lähetetään takaisin paikkaan ja elämään, jonka epävakautta me emme täällä rauhassamme osaa edes kuvitella.

Amnestyn Suomen osaston tuoreen katsauksen mukaan Irakissa on jo 3,4 miljoonaa maan sisäistä pakolaista, joiden inhimillisistä olosuhteista ei pystytä huolehtimaan. Kun taistelut Isisin kanssa kiihtyvät, pakolaisia on tulossa ainakin satoja tuhansia lisää. Maan sisäiset pakolaiset ovat todella turvattomassa asemassa, jos yleensä selviävät hengissä jollekin Irakin alueelle asti. Sellaisiksi teidän hallituksenne on lähettämässä Suomesta tuhansia ihmisiä – jotka voisivat olla maallemme voimavara.

Nämä päätökset voivat tuntua teistä kaukaisilta, mutta esimerkiksi minuun henkilökohtaisesti ne vaikuttavat niin, että koen ensimmäistä kertaa elämässäni suurta häpeää olla suomalainen ja kuulua tähän yhteiskuntaan. Tämä maa on myynyt arvonsa vajaassa vuodessa. Jopa kansanedustajat saavat laukoa rasistista roskaa, esimerkiksi puhua ihmiskaupan uhreista huorina, tavallisista silmittömän ihmisvihan täyttämistä kansalaisista puhumattakaan. Hallituksellenne tuntuu sopivan kaikki – kunhan se saa jatkaa tavallista kansaa kurjistavien leikkausten ja hyvätuloisia hyödyttävien veronkevennysten tiellä. Onko näin, Juha Sipilä?

Isäni oli lujatahtoinen ja työteliäs maatalon isäntä. Hän kannatti henkeen ja vereen keskustalaista politiikkaa. Kodissani puhuttiin paljon päätöksenteosta ja arvovalinnoista, joita poliitikot tekevät. Keskustalaisuus ei ollut kodissamme uskonnon kaltainen aate, mutta itse sain kuvan, että sen arvopohja ja periaatteet ovat hyviä ja vakaita, ja niiden mukaan on turvallista elää. Jännitimme yhdessä vaalituloksia ja toivoimme keskustalle mahdollisimman isoja ääniosuuksia.

Tuntuu, että noista ajoista on ikuisuus. Usein mietin, mitä isäni sanoisi tästä nykyisestä keskustalaisuudesta. Vaikka olikin pohjanmaalainen mies eikä mikään tuulen heiluteltava, niin jääräpää hän ei ollut, etteikö hän olisi voinut vaihtaa puoluekantaansa. Minä lopetin keskustan äänestämisen alta kolmikymppisenä, koska sen politiikka oli mielestäni liian oikeistolaista minun oikeustajuuni. Tunsin isäni hyvin ja luulen, että hänkään ei tätä nykyistä menoa sietäisi. Hän näki ihmiset ihmisinä ja arvosti kaikkia sellaisina kuin he olivat. Isäni toi jopa kotiimme maankiertäjiä, alkoholisoituneita kyläjuoppoja ja muuten hyljeksittyjä sanoen: ”Kukkaan ihiminen ei oo toista kummempi.”

Onneksi hänen ei tarvitse olla näkemässä, missä keskustassa nyt mennään.

Hallituksen kädet ovat veressä, koska maailman kolmanneksi, neljänneksi ja viidenneksi vaarallisimmat maat on Suomessa luokiteltu ”turvallisiksi” maiksi palata.  Me tiedämme näiden ihmisten tarinat, me tiedämme, että heille olisi pitänyt tarjota täältä suojelua. Se olisi meidän velvollisuutemme; meidän tulisi kantaa oma vaatimaton osamme maailman kaikkien aikojen pahimmasta pakolaiskriisistä. Mutta ei; sen sijaan hallituksemme kurjistaa näiden ihmisten asemaa monella muullakin tavalla ja leikkaa rahoitusta kehitysavusta ja rauhantyöstä, jonka avulla näitä kriisejä voitaisiin ennaltaehkäistä ja hoitaa. Samaan aikaan myös oman maan vanhukset, sairaat, köyhät ja työttömät ajetaan ahtaalle. Sopivasti asioita vääristelemällä – jossa erityisesti hallituskumppaninne perussuomalaisten edustajat kunnostautuvat – heikompiosaiset saadaan syyttämään toisiaan.

Tiedätkö, Juha, että minua ja monia muita tämä säälimätön, julma politiikka ahdistaa niin, että emme kohta jaksa olla mukana rakentamassa tätä yhteiskuntaamme, joka vuoteen 2015 asti oli meille niin rakas? Me olisimme voineet rakentaa sitä yhdessä muualta tulleiden kanssa, koska tänne tulleet ihmiset ovat tottuneet tekemään työtä ja olisivat voineet luoda sitä myös itse. Monet pakenemaan joutuneista ovat korkeasti koulutettuja. Eivät he ole paenneet ”rintamalta”, vaan Isisin kynsistä tai militioiden vainosta.

Pitääkö meidän vetoomuksemme ottaa vakavasti? Olemmeko höyrypäinen, todellisuudesta mitään ymmärtämätön ”ääripää”? Me olemme tavallisia, työssäkäyviä suomalaisia, perheenisiä ja -äitejä, nuoria, keski-ikäisiä ja eläkeläisiä, jotka ovat heränneet näkemään, mitä Lähi-idässä, Euroopassa ja Suomessa tapahtuu. Lähi-idän katastrofiin me emme voi juuri vaikuttaa, mutta siihen voimme, mitä meidän kotoinen hallituksemme tekee.

Siksi minä kirjoitan sinulle, Juha, koska haluan uskoa, että sinä et ole oikeasti näin kylmä ja välinpitämätön. Sinä et tiedä, mitä sinä teet. Mutta sinä olet saanut nyt jo toistasataa tätä asiaa koskevaa kirjettä. Suomen käsittämättömiä linjauksia on puitu laajasti mediassa, ja ketkään Lähi-idän, pakolaisasioiden ja ihmisoikeuksien asiantuntijat eivät voi niitä ymmärtää.

Enää et voi vedota tietämättömyyteen. Nyt sinä tiedät, mitä sinä ja hallituksesi teette heille ja meille. Me emme tule unohtamaan SOS-hallituksen aikakautta, jos te jatkatte tällä tiellä.

Nyt on korkea aika, liki viimeinen hetki, palauttaa uskomme Suomeen ja Suomen inhimillisyyteen. Maahanmuuttoviraston maalinjaukset on tarkistettava ja järjettömät käännytyspäätökset purettava, nyt heti, koska aika kuluu loppuun näiltä ihmisiltä.

Teethän sen?

terveisin Hannele Vestola
Laukaa

IMG_6055.JPG

 

Kirjeet Juha Sipilälle paperisena osoitteeseen Juha Sipilä, PL 23, 00023 VALTIONEUVOSTO
Avustaja Riina Nevamäki, sama osoite

Myös Paula Risikkoa voi lähestyä kirjeellä. Sähköpostiosoitteet eduskuntaan ovat muotoa etunimi.sukunimi@eduskunta.fi. Paperikirje on huomattavasti tehokkaampi.

Blogin kommentteina julkaistaan vain olemassa olevien henkilöiden näkemyksiä, tekaistut nimet ja Paavo Tajukankaan kaltaiset ”mediapersoonat” älkööt vaivautuko.

Yksinäinen, onnen kerjäläinen?

IMG_5487

Vastentahtoinen yksinäisyys on viiltävä, tuskainen olo, kun ei ole kenellekään tärkeä, tuntuu arvottomalta, turhalta, vääränlaiselta, kokee, että ei uskalla pyytää apua keneltäkään, kun kukaan ei kuitenkaan välitä, eikä halua vaivata muita.

Nettiartikkelissa ”Yksinäisyys tappaa” (TuY 2015) todetaan, että kansainvälisten tutkimusten mukaan yksinäisyys heikentää immuunipuolustusta, lisää sydän- ja verisuonisairauksien riskiä ja muuttaa aivojen hormoni- ja stressinsäätelymekanismeja. Se on terveydelle kolme kertaa haitallisempaa kuin ylipaino ja yhtä haitallista kuin tupakointi.

Koin itse suurinta yksinäisyyttä, kun muutin Laukaaseen, josta en tuntenut ketään, jäin pois töistä ja sain lapsen. Minulla oli tukiverkkona vain paljon työmatkoja tekevä mies; sukulaiset ja vanhat ystävät asuivat satojen kilometrien päässä. Elämä vauvan kanssa kutistui postilaatikkokäyntien kokoiseksi.

Perheemme pelastus oli neuvolan vinkkaama seurakunnan kerho, jonne uskaltauduin menemään nelikuinen vauva kainalossa. Sain sieltä perustan ystäväpiirille, jonka kanssa nyt, liki 20 vuotta myöhemmin, elämme yhdessä niin arkea kuin juhlaa.

Jos olet yksinäinen vaikka et haluaisi olla, muista, että kaltaisiasi on tässä maassa paljon. Sinullekin löytyy sisältöä ja merkitystä päiviisi, kun jaksat etsiä ja nähdä vaivaa. Jos tunnet lähipiiristäsi yksinäisen ihmisen, tönäise häntä liikkeelle, vie hänet harrastukseen tai muuhun toimintaan, joka murtaa tyhjyyttä. Jos saat johonkin yhteisöön uuden ihmisen, joka vaikuttaa yksinäiseltä ja varautuneelta, toivota hänet lämpimästi tervetulleeksi ja ota mukaan, jotta kenenkään ei tarvitse tuntea olevansa näkymätön ihmisten keskellä; se on tunteista pahimpia.

Vastentahtoinen yksinäisyys on kuin kansantauti, joka aiheuttaa oikeuttaa sairauksia. Ja nehän taas tuovat kustannuksia. Päättäjien kannattaisi siis pyrkiä torjumaan yksinäisyyttä, koska sillä tavalla säästetään rahaa – se ikävä kyllä yhteiskunnassamme useimmiten määrää. Nämä linjaukset tehdään kunnissa. Kyse on pienistä, tärkeistä, usein liki ilmaisista jutuista: tarjotaan kokoontumistiloja, annetaan avustuksia, tuetaan ja kannustetaan yhdistyksien, seurojen ja vapaamuotoisten verkostojen toimintaa ja tiedotetaan siitä.

Yksin tänne tulemme ja yksin lähdemme, mutta moni pätkä tätä matkaa on hauskempi kavereiden kanssa. Katsotaan porukalla, että kaikki pysyvät kyydissä.