Murheet mättään alle

Alma Vääräjoella

Pikapalavereja, pitempiä kokouksia, sähköposteja, Wilman klikkailua, teinien napinaa, kännykkäsavottaa, kielioppikoukeroita, huolestuneita vanhempia… Päivä oli pitkä ja värikäs, ja huomenna on edessä taas samanmoinen. Hämärtää, räpsii räntää, väsyttää. Mutta kotiovella töpsyttävät vastaan pölykoirien lisäksi oikeat karvakäpälät, eikä auta muu kuin pukea vettä pitävää päälle ja jalkaan ja köpötellä jäätiköiden poikki tutulle metsäpolulle. Viisi-kymmenen minuuttia työpäivän tapahtumat risteilevät mielessä, sitten aistit aukeavat kokonaan metsän kosteudelle, havujen tuoksulle, kivien liukkaudelle ja harmaan ja vihreän sävyille, ja mieli huuhtoutuu puhtaaksi arjen karheuksista.

Meiltä pääsee ihan kotinurkilta oikeaan metsään. Se on ylellisyys, joka on pitänyt perheemme asumassa Leppävedellä jo 16 vuotta. Minun jaksamiseni palapelin tärkeä osa on tarpominen metsässä, seurana onnelliset koirat, omat tyyntyvät ajatukset ja usein myös läheiset ystävät. Lukemattomat kerrat olemme suunnanneet tutuille metsäurille mieli raskaana pikkuhuolista tai isommista suruista. Yhtä monesti olemme palanneet metsän suojista ihmisten ilmoille keveämmin sydämin. Huolet tippuvat matkalla mättäisiin.

Lähiluonto on lääkettä ja terapiaa, jota toivoisi lääkärin määräävän kaikille jatkuvaan käyttöön. Sitä pitäisi varjella suomalaisten suurena aarteena ja voimavarojen lähteenä. Metsän voima on ravinnut suomalaisia vuosituhannet ja tekee niin edelleen, jos pidämme metsistämme huolta.

Haluaisin jokaisen suomalaisen, etenkin kaavoituksesta ja luonnonvarojen käytöstä päättävien istuvan elokuvateatterin penkkiin ja katsovan uuden komean elokuvan Järven tarina. Tämä kaikki kauneus, puhtaus ja vilkas vesien ja rantojen elämä on meille itsestäänselvyys, mutta sen lumon tajuaa paremmin, kun sitä katsoo ikään kuin ulkopuolelta, isolta kankaalta teatterin hämärässä. Tätä me emme saa hävittää. Suomi elää metsästä – ja se tarkoittaa paljon muutakin kuin rahaa.

IMG_5193