Olkiukko, olkiukko nauraa ja huhuilee

…ja paidan helman alta pilkottaa musta kieli viikatteen.

Julkisessa keskustelussa ja somemöyhäämisessa on ollut uskomattoman suuressa roolissa eräs olkiukko – mielikuvakyhäelmä, jota ei oikeasti ole olemassa. Poliitikot kuten Juha Sipilä kutsuvat sitä toiseksi ääripääksi, Rajat kiinni -, Hommaforum- ja MV-väki mädättäjiksi ja suvakeiksi, jotka pitäisi raiskata, kiduttaa ja sitten päästää päiviltä mahdollisimman tuskallisesti.

On jo aika purkaa tämä ukkoparka korsi korrelta.

Rakentajiensa ja ylläpitäjiensa mukaan ääripään mädättäjäsuvakki on kukkahattu päässä keikkuen kulkeva naiivi, puita halaileva haahuilija, joistakin 60-luvun pilvihöyryistä tänne kylmään Suomeen aikakoneella heitetty onneton tolleroidiootti, joka toivottaa Suomeen tervetulleeksi asumaan ja elämään kaikki, jotka kykenevät ylittämään rajamme, motiiveista viis. Sellainen käsite kuin turvapaikkajärjestelmän väärinkäyttö ei näiden suvakkivajakkien höttöiseen käsityskykyyn mahdu. Äärisuvaitsevaiset ääliöt eivät piittaa siitä, ovatko maahan tulevat ihmiset oikeasti turvapaikan tarpeessa – totta kai he ovat, koska tietenkään kukaan ulkomaalainen ei valehtele eikä tee mitään muutakaan pahaa eikä ajattele sellaista tympeää asiaa kuin rahaa.

Nämä siniset silmät tiukasti ummessa kulkevat, maatamme destruktiivisesti hajottavat hörhöt kuvittelevat, että rahaa riittää pankkiautomaattien taikaseinissä kaikille. He näkevät kaikki turvapaikanhakijat viattomina nallukoina, jotka tarvitsevat vain pään silittelyä ja lepertelyä ja jotka eivät missään tapauksessa koskaan tee mitään ikävää kenellekään. Pari-kolmekymppiset raavaat irakilaismiehet ovat heidän silmissään avuttomia, hoivattavia partalapsia, joita he toisaalta hyysäävät ja paijaavat – ja toisaalta himoitsevat eläimellisesti mustan *** toivossa ja näin myös lietsovat näiden barbaarien haluja ottaa väkisin kaikki saatavilla olevat Suomen neidot. Oman maan vähäosaiset voidaan työntää kaiken avun saamisessa tylysti sivuun, koska jostain kieroutuneesta, pimeyden ytimestä kumpuavasta syystä suvakit ihannoivat vierasta verta ja kulttuuria yli kaiken muun. He eivät itse oikeasti laita kortta ristiin näiden ihmisten hyväksi eivätkä luovu yhdestäkään pennosestaan, vaan kuvittelevat, että kaikki sujuu, kunhan he vain halailevat puita, heittelevät kukkasia ja tykkäävät Facessa kaikesta monikulttuurisuuteen liittyvästä kivasta ja fantsusta, koska ”heillä on unelma”.

Mädättäjäsuvakit eivät tee oikeita töitä eivätkä ymmärrä yhteiskunnan toiminnasta mitään. Siksi heillä on aikaa kulkea hippivaatteissa tai naamioituneina anarkisteina kulkueissa ja seistä Suomen rajoilla kutsumassa kaikki terroristit, raiskaajat ja elintasosurffarit tuhoamaan tämän maan. Islamista heille tulevat mieleen vain sifonkihunnuissa kulkevat, helkkyvät korut uumallaan tanssivat kuvankauniit naiset, korskeat arabioriit ja uljaat, tuhatvuotiset moskeijat, joiden viileyteen he voivat turistimatkoillaan vetäytyä henkistymään oman suvaitsevaisuutensa juovuttavien höyryjen lumoavina.

Ei ihme, että ”maahanmuuttokriitikon”  otsasuoni kupruilee ja hänen päällimmäisimpiä ajatuksiaan on – ”matujen” karkottamisen ohella – miten suvakit saisi pitämään turpansa kiinni ja häipymään heiluttelemasta banderollejaan. Suuren, vilpittömän isänmaanrakkauden ajamana pyyteettömimmät kriitikot eivät säästele mielikuvitustaan ja someaikaansa, kun he miettivät, miten suvakkien aikaansaama maan hävitys saadaan pysäytettyä. Suosittu ehdotettu keino, kaktuksen työntäminen tiettyyn ruumiinaukkoon vaihtui joulun alla tunnelmallisesti joulukuusen tunkemiseen. Saunan taakse vieminen ja niskalaukaus ovat keinovalikoimassa jo hieman kulunutta sanastoa, samoin eri tavoin, eri välinein ja erilaisilla henkilömäärillä toteutettavat raiskaukset. Vihakategoriassa tappamista ja raiskaamistakin alemmaksi luokitellaan ne naiset (niin, naisistahan tässä useimmiten puhutaan, vaikka toki myös joillekin miehille toivotaan samankaltaisia toimenpiteitä) jotka ovat niin rumia ja vastenmielisiä, että tuskin kelpaavat edes ”ählyille leluix”, koska ovat ”kaakkeja, läskiposkia, potkia, kalkkunoita, harakoita, haahkoja, Predator-elokuvan monstereita, luuskia, ristuksen rumia ja tyhmiä ämmiä”. (Rajat kiinni -sivuston ilmauksia naisista)

Sillä aikaa, kun Rajat kiinni! -väki, hommalaiset, MV-älyköt, Immosen soturit ja Halla-ahon aisankannattajat täyttävät nettiä verbaali-inhottelullaan, maalaavat yhä uusia banderolleja, ikävöivät Hitleriä, nikkaroivat risteja ja täyttelevät polttopullojaan, me viheliäiset suvakit jatkamme tuhotöitämme omalla rintamalla. Me pidämme sitkeästi kiinni siitä, että ihmisillä on edelleen yhtäläinen ihmisarvo ja jokaisella ihmisellä on oikeus hakea turvapaikkaa toisesta maasta, jos hän kokee olevansa uhattu. Me tiedämme, että kaikki maahamme tulleet ihmiset eivät ole turvapaikkaan oikeutettuja, ja joillakin voi oikeasti olla pahat mielessä. Esimerkiksi Isisin väkeä voi tulla Suomeen ihan reittilennolla koska vain, ja heitä voi olla täällä jo ihan kotosuomalaistenkin joukossa; emme me sitä voi tietää. Mutta me uskomme, että tämä tilanne hoidetaan parhaiten pyrkimällä säilyttämään yhteiskuntarauha ja antamalla viranomaisten tehdä työnsä. Koska osa näistä ihmisistä tulee jäämään maahan, me koetamme auttaa heitä sopeutumaan ja kotoutumaan ja tulemaan osaksi yhteiskuntaamme. Se tapahtuu opettamalla kieltä, tutustuttamalla työelämään, ohjaamalla harrastuksiin ja kohtaamalla ihmiset ihmisinä.

Me emme halua, että tänne jäävät ihmiset syrjäytyvät, jengiytyvät ja ghettoutuvat, koska se aiheuttaa vakavia ongelmia. Vihaamalla ei ole tässä maailmassa saatu koskaan aikaan mitään hyvää, ja juuri nyt sillä saadaan aikaan paljon pahaa. Me tunnemme muslimeja ja muita maahanmuuttajia ja tiedämme kulttuurierot, mutta emme näe mitään syytä, miksi niiden takia täytyisi alkaa vouhkata ja riehua sekopäisesti. Ongelmia on ollut ja niitä tulee olemaan – niin on ollut aina kaikkina aikoina, kaikissa yhteiskunnissa ja kaikissa kulttuureissa. Entä jos niistä huutamisen sijaan keskityttäisiin ratkaisemaan niitä ja ehkäisemään uusia? Olisiko sellainen mitään? Osa näistä ihmisistä jää maahan joka tapauksessa, ja heitä tulee vielä lisää. Me elämme heidän kanssaan, ja siinä on kyse rakentamisesta eikä repimisestä.

Rasistien ja ”maahanmuuttokriitikoiden” kyhäämää ja Sipilöiden ja monien, monien muiden kuvittelemaa hörhösuvakkia ei ole olemassakaan. Se on olkiukko (yleinen argumentointivirhe, jossa vastapuolen argumentti sivuutetaan hyökkäämällä siitä tehtyä heikompaa karikatyyria vastaan). Tämän tosiseikan myöntäminen voi olla kova paikka monelle. Ääripää olemme me, jotka kannatamme ihmisoikeuksia, viranomaistoimintaa, yhteisiä linjauksia, yhteiskuntarauhaa, sopuisaa yhteiselämää ja lakiemme ja kansainvälisten sopimusten noudattamista. Suomi muuten noudattaa niitä, mikä on ullatus monelle, ja turvapaikanhakija ei myöskään ole laiton maahantulija, vaikka kriitikot niin kovasti väittävät. Näitä sopimuksia joudutaan Euroopassa tarkastelemaan ja viilaamaan, mutta sitä ei tehdä rasistisen älämölön kautta.

Meidän ei pidä olla ”tolkullisesti” vain hiljaa, koska hiljainen hyväksyminen antaa tilaa rasisimille, ja rasismi myrkyttää tämän maan elinkelvottomaksi. Me emme pelkää rasisteja, vaikka he yrittävät vaikuttaa pelottavilta mustissa Odin-takeissaan, uhotessaan, uhkaillessaan ja möyhätessään. Joillekin rasismi on se oma juttu, jota heillä ei kenties ole koskaan ennen ollut. Näin on historiassa  tapahtunut ennenkin, ja seuraukset ovat olleet karmeita, kuten tämä dokumentti Ku Klux Klanista kertoo. Toivotaan, että kaikki löytäisivät jotain parempaa omaa. Rasisti on reppana, ja on oikeasti surullista, jos joku kokee, että tämä aate on nyt se jokin, joka antaa minun olemassaololleni oikeutuksen, sisällön ja merkityksen. Että minusta tuntuu hyvältä, kun oksennan sormillani kuvottavaa törkyä näppäimistölle ja klikkaan sen kaikkien nähtäville. Jos sellainen toiminta antaa nautinnon väristyksiä, sinulla on ongelma. Hae apua. Tämä maa on monella tapaa nyt heikossa hapessa ja ihmiset ovat surkeassa jamassa – mutta ei se ole turvapaikanhakijoiden syy. Se todellisuus, mistä he tänne tulevat, on vielä jotain paljon pahempaa kuin tämä työttömyys- ja leikkauskurimus, jossa me elämme. Seuraa toimitettuja uutisia – ei MV:tä, Finnleaksia, riippumatonmedia.comia tai muuta roskaa. Kuuntele hetken aikaa Lähi-idästä tai Pohjois-Afrikasta tulleen ihmisen tarinoita ja kokemuksia. Siinä ne silmät aukeavat. Niin me suvakit olemme tehneet – ja siksi meistä on tullut tällaisia kuin me nyt olemme.

Ja nyt olkiukko tanssii navetan katolla

sylissä vaatteen riekaleita ja pää kainalossa

(Kursivoidut lainaukset muunneltu Miljoonasateen laulusta Olkinainen.)

Hei Irakin poikien äidit!

Olette lähettäneet useasti terveisiä ja kiitoksia suomalaisille äideille ja perheille, jotka olemme auttaneet poikianne pääsemään alkuun uudessa maassa. Tämä on minun tervehdykseni teille sinne kauas Irakiin. Haluan kertoa, miten meillä täällä menee teidän poikienne kanssa.

Poikanne ovat lähteneet Irakista usein teidän kehotuksestanne. Pelkäsitte, että heidät pakotetaan Isisin tai omia kansalaisia tappavan armeijan tai militia-joukkojen riveihin tai tapetaan autopommilla tai itsemurhaiskulla. Halusitte varjella heidän henkeään ja antaa heille mahdollisuuden elää tavallista elämää – jota Irakissa ei ole nähty vuosikymmeniin.

Olen rehellinen: ei ole helppoa täälläkään. Pojillanne on pitkä tie edessään: toimettomia kuukausia ankeissa vastaanottokeskuksissa, vaikean kielen opettelua, hyvin vähän rahaa ja vielä ihmisten ennakkoluulot ja pelotkin hidastamassa.

Monet heistä eivät täällä nuku eivätkä syö. Jotkut myös käyttäytyvät huonosti ja tekevät rikoksiakin; heitä ei ole paljon, mutta heistä saadaan myyviä juttuja lehtiin.

En halua huolestuttaa teitä lisää, koska tiedän, että olette sairaita huolesta jo nyt. Haluan kertoa, että on iso joukko meitä suomalaisia äitejä, isiä, siskoja ja veljiä, jotka pidämme pojistanne huolta, koska hyvin monet heistä ovat hienoja nuoria miehiä. Ihmiset ovat lahjoittaneet heille vaatteita ja kenkiä, opettaneet suomea ja vieneet kotiinsa kylään. Ennen muuta me olemme kuunnelleet pelkoja ja ikävää, katsoneet kuvia perheistä ja pommitetuista taloista, kuunnelleet tarinoita Isisin valtaamista kaupungeista ja siitä, millaista on elää, jos koulumatkalla 14-vuotiaana näkee kadun varrella kahdeksan ruumista.

Monet meistä ovat olleet ja tulevat olemaan pojillenne varaäitejä ja -isiä. Teidän ei tarvitse olla siitä kiitollisia. Ihmisiä tässä ollaan kaikki, samaa isoa perhettä. Viimeksi tänä viikonloppuna meillä poikanne ulkoiluttivat koiramme, tekivät lumityöt, laittoivat mahtavaa ruokaa ja auttoivat korjaamaan haljenneet vesiputket. Aiemmin viikolla kävimme kahdessa vanhustentalossa, jossa poikanne saivat mummot ja papat säteilemään. Onnellisimmillaan nämä pojat ovat, kun he saavat tehdä jotain toisten hyväksi. Sitä onnea koetamme heille tarjota. Tänään taas muutamat heistä saavat lumilapion kouraan.

Hyvää jatkoa sinne Irakiin. Me teemme parhaamme täällä näiden nuorukaisten kanssa. Toivotaan, että rauha palaa maahanne jonain päivänä ja siellä voi taas elää. Toivotaan myös, että Suomi antaa teidän pojillenne mahdollisuuden opiskella ja tehdä työtä, koska siksi he ovat tänne tulleet. Minä lupaan tehdä osani, jotta se onnistuu.

(Idea tekstiin saatu blogikirjoituksesta Viesti kaukaisille äideille)