Lähellä luontoa on helpompi hengittää

Monelle meistä päivän tai viikon kohokohta on se hetki, kun pääsemme kosketuksiin aidon luonnon kanssa. Kun vaikkapa ehtii viettämään sunnuntaipäivää järven jäälle auringon hyväilyyn tai metsän hoiviin, tuntee, kuinka stressitasot laskevat ja keho ja mieli rauhoittuvat. Luonnossa oleilu tekee ihmiselle hyvää yksinäänkin. Jos siihen vielä yhdistyy sopiva liikunta, hyvät vaikutukset voimistuvat.

Monet suomalaiset rakastavat marjastusta, sienestystä, metsästystä. mökkeilyä, vaellusta ja hiihtoa. Kaikkiin näihin harrastuksiimme liittyy vahva kosketus metsäiseen luontoon. Puhdas ilma, kasvit, värit, vaihteleva maasto ja äänimaailma ruokkivat aisteja ja rentouttavat hermostoa. Luonnossa pääsemme lähimmäksi sitä, mikä meissä on syvintä itseä.

Henkinen kuilu maaseudun ja kaupungin ihmisen välillä johtuu usein kipuilusta luontosuhteen kanssa. Maaseudulla asuville ja sieltä toimeentulonsa saaville jatkuva kosketus luontoon on itsestäänselvyys: luonto on läsnä heti, kun astuu ovesta ulos, ja sen kanssa eletään jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Luonnon ymmärtäminen ja siinä toimiminen on elinehto ja ansainnan perusta.

Siksi maalla asuvan on joskus vaikea ymmärtää kaupunkilaisen hätää. Mitä siellä kaupungissa hössötetään metsistä ja soista? Niitähän meillä riittää.

IMG_8800

Kaupunkilaisella ei usein ole omaa luontoa yhtään, ei neliömetriäkään. Siksi puistot ja lähimetsät ovat niin tärkeitä. Kaupunkilaisen voi taas olla vaikea sisäistää, että maaseudulla suhde luontoon ja eläimiin on mutkaton ja välitön. Luontoa kunnioitetaan, ja siitä myös hyödytään monin tavoin. Niin on aina ollut ja kuuluukin olla.

Ihmisen ja luonnon suhde on ollut vuosituhansia sopusointuinen. Se on sitä enimmäkseen vieläkin, mutta samalla eri puolilta maailmaa näemme vakavia merkkejä siitä, että ihminen on valmis hyväksikäyttämään ja tuhoamaan luontoa sumeilematta omien tarkoitusperiensä takia. Kunnioituksen tilalla on ahneutta ja piittaamattomuutta, ja seuraukset eivät voi olla hyvät.

Luonto on lääkettä ja terapiaa, jota toivoisi lääkärin määräävän kaikille jatkuvaan käyttöön. Sitä pitää varjella suomalaisten suurena aarteena ja voimavarojen lähteenä. Metsän voima on ravinnut suomalaisia vuosituhannet ja tekee niin edelleen, jos pidämme metsistämme huolta myös sosiaalisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla.

Me emme saa hävittää luontomme monimuotoisuutta ja rikkautta. Erityisesti vähät jäljellä olevat vanhat metsämme tulee säilyttää. Suomi elää metsästä – ja se tarkoittaa paljon muutakin kuin rahaa.

IMG_7860

Torjutaan ei-toivottu yksinäisyys

Vastentahtoinen yksinäisyys on viiltävä, tuskainen olo, kun ei ole kenellekään tärkeä. Silloin tuntuu arvottomalta, turhalta ja vääränlaiselta. Yksinäinen kokee, että ei uskalla pyytää apua keneltäkään, kun kukaan ei kuitenkaan välitä, eikä hän halua vaivata muita.

Turun yliopiston artikkelissa ”Yksinäisyys tappaa” todetaan, että kansainvälisten tutkimusten mukaan yksinäisyys heikentää immuunipuolustusta, lisää sydän- ja verisuonisairauksien riskiä ja muuttaa aivojen hormoni- ja stressinsäätelymekanismeja. Se on terveydelle kolme kertaa haitallisempaa kuin ylipaino ja yhtä haitallista kuin tupakointi.

Koin itse suurinta yksinäisyyttä, kun muutin uudelle paikkakunnalle, jolta en tuntenut ketään, jäin pois töistä ja sain lapsen. Minulla oli tukiverkkona vain paljon työmatkoja tekevä mies. Sukulaiset ja vanhat ystävät asuivat satojen kilometrien päässä. Elämä vauvan kanssa kutistui postilaatikkokäyntien kokoiseksi.

Mukhalad7

Perheemme pelastus oli neuvolan vinkkaama seurakunnan kerho, jonne uskaltauduin menemään nelikuinen vauva kainalossa. Sain sieltä perustan ystäväpiirille, jonka kanssa nyt, 20 vuotta myöhemmin, elämme edelleen yhdessä arkea ja juhlaa.
Yksinäisiä on tässä maassa paljon. Osa on sitä mielellään, osa ei.

Vastentahtoinen yksinäisyys on kuin kansantauti, joka aiheuttaa oikeita sairauksia. Ne taas tuovat kärsimystä ja kustannuksia. Päättäjien kannattaisi siis pyrkiä torjumaan yksinäisyyttä jo taloudellisista syistä – ne kun ikävä kyllä yhteiskunnassamme useimmiten määräävät.

Yhteiskunta voi panostaa yhteisöllisyyteen ja ihmisten kohtaamiseen monin tavoin. Kyse on pienistä, tärkeistä, usein liki ilmaisista jutuista: tarjotaan kokoontumistiloja, annetaan avustuksia, tuetaan ja kannustetaan yhdistyksien, seurojen ja vapaamuotoisten verkostojen toimintaa ja tiedotetaan siitä.

Vanhusten yksinäisyys on polttava ongelma. Yksin kotona asumisen ja laitoshoidon väliin on määrätietoisesti edelleen kehitettävä yhteisöasumista, jossa vanhus voi itse päättää, kuinka paljon tai vähän osallistuu yhteiseen tekemiseen ja mitä palveluita ostaa itselleen.

Eri-ikäisiä ihmisiä ei pidä yhteiskunnassa eristää toisistaan. Senioritalot, päiväkodit, koulut ja muut oppilaitokset hyötyisivät lähekkäin sijoitettuina toisistaan paljon. Kaikkien ihmisten yhteiset alueiden ”olohuoneet” ovat arvokkaita yhteisöllisyyden pesiä.

Yksin tänne tulemme ja yksin lähdemme, mutta moni pätkä tätä matkaa on hauskempi toisten ihmisten kanssa. Katsotaan porukalla, että kaikki pysyvät kyydissä.

IMG_8833

Ilmastonmuutoksen hillintä on välttämätöntä – ja luo työtä Suomeen

Käsillä olevat vaalit ovat poikkeukselliset. Nyt jokaisessa paneelissa, jossa olen ollut mukana, on kysytty näkemyksiä ja ratkaisuehdotuksia ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Vihreästä näkökulmasta on hienoa, että aihe kiinnostaa nyt kaikkia. Se on ollut ympäristötietoisten ihmisten ja luonnontieteilijöiden huolenaihe jo vuosikymmeniä.

Kahdeksan eduskuntapuoluetta sitoutui syksyllä tavoitteeseen, jossa ilmastonmuutos halutaan hillitä 1,5 asteeseen. Nyt olisi siis otollinen aika keskustella niistä keinoista, joilla tähän tavoitteeseen päästään. Ilmastoasiantuntijat ja media ovat selvittäneet eri puolueiden ehdotuksia tehokkaista keinoista ja todenneet, että vain harva puolue on näillä keinoilla pääsemässä lähellekään yhdessä sovittua tavoitetta.

Miksi meidän on tärkeää sitoutua päästöjen vähentämiseen ja hiilidioksidin sitomiseen ilmasta? Me olemme silloin mukana yhteisessä eurooppalaisessa rintamassa. Se ei ole ”hysteriaa” tai ”vouhotusta”, vaan arkista ilmastorealismia.

Suomen osuutta maailman päästöistä vähätellään. Suomalaisen keskimääräinen hiilijalanjälki asukasta kohden on maailman korkeimpia. Me olemme osa EU:ta, joka tuottaa 10 prosenttia maailman kasvihuonekaasupäästöistä. Ei ole mitään syytä, miksi me luistaisimme EU-rintamasta – erityisesti nyt, kun olemme heinäkuusta lähtien EU:n puheenjohtajamaa.

Tulevaisuustutkija Ilkka Halava totesi pari päivää sitten Jyväskylässä Puhutaan metsästä -seminaarissa, että meillä on nyt käsillä ekologinen imperatiivi. Meidän on muutettava tapojamme käyttää energiaa ja resursseja seuraavien kahdentoista vuoden aikana, muuten muutoksesta voi tulla hallitsematon. Ei ole enää aikaa odottaa seuraavaa hallituskautta.

Halava painotti, että Suomen rooli on huomattavasti merkittävämpi kuin kokomme. Tärkeät systeemiset edistysaskeleet lähtevät liikkeelle pienistä, vakaista maista. Suomi ja muut pohjoismaat ovat Halavan sanoin piikkipaikalla murrosaikaan siirtyessä.

Systeeminen muutos ei Halavan mukaan vaadi rakenteiden rusikoimista; esimerkiksi suomalainen pikkukaupunki tai maaseututaajama voi edustaa juuri optimaalista elämisen tapaa. On mahdollista, että tietty seutukunta on alueellisesti liki omavarainen ja erinomainen paikka asua. Oleellista on lopettaa rakenteellinen tuhlaus: kaikki materiaali tulee nähdä ensisijaisesti raaka-aineena, kaiken on oltava kierrätettävää ja uudelleen hyödynnettävää.

Perussuomalaisten kansanedustaja Kankaanniemi kirjoitti blogissaan, kuinka ilmastonmuutoksesta puhuminen aiheuttaa masennusta. Oman lähipiirini kertoman mukaan masennusta ja ahdistusta aiheuttaa eniten se, jos päättäjät väistävät kansansuosion menettämisen pelossa vastuutaan ja jättävät tekemättä maapallon tulevaisuuden kannalta välttämättömiä ratkaisuja. Suomalaisten enemmistö on tutkitustikin valmis ilmastotoimiin ja odottaa poliitikoilta vastuullisuutta ja selkärankaa.

On aika lopettaa Suomen roolin vähättely ja vaadittavien toimien kiertely. Suomi voi olla ilmastonmuutoksen hillinnässä reilusti kokoaan isompi suurvalta ja näyttää suuntaa niin Euroopassa kuin globaalisti. Meidän on hyödynnettävä perinteistä vahvuuttamme eli korkeatasoista koulutusta ja tutkimusta, jonka avulla voimme kehittää päästöjä vähentäviä asumisen, liikkumisen, energian tuotannon ja kuluttamisen tapoja.

Näiden tapojen vienti maailmalle voi olla Suomelle todella suuri mahdollisuus luoda uutta työtä ja hyvinvointia. Muutosten on oltava yhteiskunnallisesti reiluja niin, että heikoimmassa asemassa olevat eivät joudu kärsimään lisää.

Kiertotalous, resurssiviisaus ja hiilineutraalius tulevat väistämättä olemaan valtavirtaa. Räpiköimmekö sitä vastaan vai lähdemmekö kulkemaan hallitusti virran mukana oikeaan suuntaan ja luomaan entistä kestävämpää yhteiskuntaa ja maailmaa? Ensi sunnuntain eduskuntavaaleissa ja toukokuun EU-vaaleissa ratkaistaan isoja asioita maamme, maanosan ja koko maailman tulevaisuudesta.

IMG_8820 (2)

Sote etenee, kaikesta huolimatta

Mielipidekirjoitus Touko Aallon kanssa, julkaistu Keskisuomalaisessa 28.2.2019:

Pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelman kirjaukset olivat soten osalta hyvät. Ne jatkoivat edellisen vaalikauden työtä perustuslakivaliokunnan antamien suositusten pohjalta.

Tavoitteeksi hallitus asetti terveys- ja hyvinvointierojen kaventamisen, kustannuskehityksen hillitsemisen ja saumattomien hoivaketjujen turvaamisen. Nämä ovat ne kuuluisat uudistuksen alkuperäiset tavoitteet.
Askelmerkitkin olivat vielä hallitusohjelmassa selvät. Ensin piti varmistaa täysi integraatio eli purkaa hallinnolliset raja-aidat sosiaali- ja terveyspalveluiden ja perus- ja erikoissairaanhoidon välillä.

Sen jälkeen piti yksinkertaistaa rahoitusjärjestelmää. Ja vasta lopuksi, piti kehittää jo nykyisin olemassa olevaa valinnanvapautta.

Kaksi viimeisintä hallitusta ovat epäonnistuneet uudistuksessa siksi, että hallituksen valtapuolueet ovat yrittäneet sisällyttää uudistukseen omia sivuagendoja. Ensin sote-uudistusta käytettiin keinona toteuttaa niin sanottu suurkuntauudistus. Tällä vaalikaudella syy löytyy sotea suuremman hallinnollisen maakuntauudistuksen sekä laajasti palvelut markkinoille avaavan mallin kietomisesta yhteen.

Vaikka uudistus siirtyy seuraavalle vaalikaudelle, kaikkea jo tehtyä valmistelutyötä ei tarvitse, eikä pidä, heittää hukkaan. Päinvastoin. Nyt olisi viisainta keskittyä suomalaisten sote-palveluiden uudistamiseen ja hylätä muut sivupolut.

Pääministerin olisi syytä kutsua kaikkien puolueiden puheenjohtajat sopimaan uudistuksen loppuunsaattamisesta parlamentaarisesti. Kaikilla puolueilla on omat mallinsa ja painotuksensa, mutta nyt on haettava toteuttamiskelpoista kompromissia.

Viisainta olisi tässä vaiheessa aloittaa 18 maakunnan ratkaisun pohjalta, jolloin vältetään aluepoliittiset riidat. Kaikki puolueet haluavat myös kuntia suuremmat sote-alueet ja eri mallit muistuttavat paljon toisiaan.

Jos maakuntien tiellä jatketaan, maakunnallinen itsehallinto ei toteudu ilman verotusoikeutta. Vaikka sekään ei ole täysin ongelmaton ratkaisu, valtionhallinnon jatkeena toimiva maakunta ilman mahdollisuutta vaikuttaa tulopohjaansa ei toimi tilanteessa, jossa sen menot kasvavat jatkuvasti ja valtio leikkaa sen rahoitusta. Maakunnille tulisi siirtää ensi vaiheessa vain ja ainoastaan kuntien ja kuntayhtymien sote-tehtävät. Muu valtio- ja aluehallinnon remontti seuraa perässä. On edettävä asia kerrallaan.

Valinnanvapautta voidaan kehittää asiakassetelien, henkilökohtaisen budjetin ja maakuntien omien kokeilun kautta eikä avata palveluita markkinoille liian isosti ja liian nopeasti. Työtä tulee jatkaa monesta eri kanavasta tulevan rahoituksen yksinkertaistamiseksi, jotta vastuu palveluiden rahoituksesta ja järjestämisestä on samoissa käsissä.

Kaupungit ja kaupunkiseudut tulee osallistaa valmisteluun tiiviimmin, jotta niiden aiheellinen huoli kasvu- ja työllisyyspalveluiden tulevaisuudesta sekä investointikyvystä huomioidaan täysimääräisesti väestön keskittyessä yhä enemmän kaupunkeihin.

Touko Aalto
kansanedustaja (vihr.)
Jyväskylä
Hannele Vestola
pj., vihreä maakuntavaltuustoryhmä
kansanedustajaehdokas
Laukaa

Palautetaanko inhimillisyys politiikkaan?

IMG_8610.JPG

Vanhukset ja vammaiset, jotka makaavat sängyissä tai lattioilla aliravittuina, väärin lääkittyinä ja likaisina, kykenemättöminä puolustamaan itseään mitenkään.

Pikkulapset, joita säilötään luvattomissa tiloissa, liian suurissa meluisissa ryhmissä liian vähien ja stressaantuneiden hoitajien kanssa.

Alistetut tehdastyöläiset, jotka valmistavat markkinoille krääsää ja halpavaatteita mitättömällä palkalla vaarallisissa oloissa riskeeraten terveytensä ja eläen köyhyydessä.

Metsät ja suot, jotka hävitetään, joet, järvet, meret ja maaperä, jotka saastutetaan, ilmasto, joka sekoitetaan, jotta kaivokset ja tehtaat tahkoaisivat voittoa omistajilleen.

Broilerit, siat, tarhaketut ja muut tuotantoeläimet, joita kasvatetaan sietämättömän ahtaasti ja virikkeettömästi ja lopuksi tapetaan ruoaksemme tai koristeeksemme.

Kaikissa näissä on kyse samasta asiasta.: ihmiset kahmivat itselleen enemmän ja enemmän rahaa häikäilemättömästi, seurauksista piittaamatta. Se on niin yleistä, että siitä on tullut erottamaton osa meitä ja elämäntapaamme. Suuri osa maailman taloudellista toimintaa perustuu piittaamattomalle hyväksikäytölle.

Tällaista toimintaa on ollut aina, ja historiassa se on ollut vielä paljon pahempaa – muistamme kyllä orjat, maatyöläisten riiston, kasti- ja luokkajaot, huutolaiset ja kaikenlaisen ympäristön ja eläinten kaltoinkohtelun.  Mutta koska olemme edistyneet esimerkiksi tieteessä ja teknologiassa ja kirjoittaneet komean YK:n ihmisoikeuksien julistuksen, olemme luulleet, että olemme myös moraalisesti korkealla tasolla. Kuvittelemme kollektiivisesti, että kaikki se paha, mitä tehdään kaikkialla ympärillämme, on perusteltua, koska se ”pitää talouden rattaat pyörimässä”, on ”jonkin elinkeino”, ”luo työpaikkoja”, ”säästää” tai jotain muuta.

Mitä väliä on talouden rattaiden kolinalla ja säästöillä, jos niiden myötä arvomme ja moraalimme poljetaan rapaojaan?

Olisiko nyt käsillä aika, jolloin yhä useampi meistä pysähtyy miettimään omia tekemisiään tällä elämäntaipaleella? Miten minun toimintani vaikuttaa muihin ihmisiin ja koko luomakuntaan? Onko materiaalinen varallisuus arvokkaampi kuin tunne siitä, että olen pyrkinyt elämässäni hyvään?

Lämmittävätkö vääryydellä hankitut miljoonat todella niin paljon, että huonon omatunnon aiheuttamat vilunväristykset vaimenevat?

Monet väistävät vastuutaan sanomalla, että eivät tienneet tai että niin tekivät kaikki muutkin. Tietoa on, jos sitä suostuu ottamaan vastaan, eikä vääryys pienene sillä, että sitä tekee moni.

Kenties ihmiskunnan kollektiivinen omatunto on heräämässä. Ehkä siitä on seurauksena jotakin suurempaa kuin vaaleja edeltävä moraalipaniikki. Ehkä me emme suostu enää nielemään valheita ja kumartamaan vääriä kuninkaita.

Keisarin alastomuuden näkee entistä useampi, ja katsetta ei enää käännetä pois.

IMG_5490.JPG

Nyt on kuultava opetuksen ammattilaisia

Suomalainen koulutus on ollut jo pitkään maailman huipputasoa. Se on kaltaisemme maan menestyksen perusta, joten sen laadusta onkin pidettävä tarkoin huolta. Huipulla pysyminen vaatii tietenkin myös kehittämistä.

Viime vuosina koulutusta on kehitetty sen kaikilla tasoilla. Kaikki uudistukset eivät kuitenkaan ole vieneet kehitystä parempaan suuntaan. Valitettavasti usein näyttää käyvän niin, että kehittämiseksi naamioidut toimet ovatkin todellisuudessa säästämistä. Samoin uudistukset tuntuvat monesti lähtevän poliitikkojen ja virkamiesten ideoista ilman, että ne vastaisivat koulutusmaailman todellisiin tarpeisiin.

Uudistuksia on syötetty rehtorien ja opettajien toteutusvastuulle kireillä aikatauluilla, vajailla resursseilla ja niin, että käytännön toteutusta ja toimivuutta ei ole miettinyt oikeastaan kukaan. Huolestuneita, jopa hätääntyneitä viestejä kuuluu varsinkin ammattikoulutuksesta mutta myös peruskouluista, lukioista, ammattikorkeakouluista ja yliopistoista.

Suomalainen koulutuspolitiikka täytyy rauhoittaa. Uudistamisessa ja kehittämisessä on kuultava kentän ääntä, alan parhaimpia asiantuntijoita eli opettajia ja rehtoreita. Heillä on ajantasaisin näkemys siitä, mistä kumpuavat lapsia ja nuoria piinaavat ja opiskelua haittaavat ongelmat kuten lukutaidon heikentyminen, koulupudokkuus, syrjäytyminen, ammattiosaamisen puutteet ja opiskelijoiden uupumus ja muut mielenterveysongelmat.

Elinkeinoelämällä on koulutuksen suhteen omat odotuksensa, mikä on ymmärrettävää. Työelämän vaatimukset on tietenkin huomioitava koulutuksessa myös. Ihmiseksi kasvaminen ei kuitenkaan etene talousvaikuttajien ehdoilla, eikä koulutusta pidä viedä suuntaan, jossa lapsia ajatellaan vain tulevaisuuden työvoimana. Lapset ja nuoret tarvitsevat kiireetöntä kasvun ja oppimisen aikaa, jossa on tilaa myös luovuudelle, paineettomille kokeiluille ja erehdyksille.

Myös opettajat kaipaavat kaiken uudistamisen ja säästämisen keskellä työrauhaa ja luottamusta siihen, että he hoitavat työnsä erinomaisesti. Seuraavan opetusministerin tulee kartoittaa kattavasti koulutuksen eri tasojen tämänhetkiset kipupisteet, ja resurssit ja lakimuutokset tulee ohjata niiden korjaamiseen. Tässä on kuultava myös koulupolulla taivaltavia lapsia ja nuoria ja tietenkin hyödynnettävä tutkimuksin saatuja tietoja.

Koulua tulee kehittää rehtorien, opettajien ja opiskelijoiden kanssa, ei heidän ylitseen tai ohitseen kulloistenkin poliittisten tuulahdusten mukaan.

IMG_9016

Teksti on julkaistu Keskisuomalaisen mielipidekirjoituksena tammikuussa 2019. 

Pari sanaa irakilaisista

Mediassa on raiskaus- ja hyväksikäyttövellonnassa vatvottu etenkin irakilaista kulttuuria ja Irakin miehiä. Heitä on kuvailtu milloin mitenkin ja leimattu kollektiivisesti sumeilematta.

Minun kokemukseni irakilaisista nuorista tai nuorehkoista miehistä, naisista ja perheistä perustuvat kolmen ja puolen vuoden tiiviisiin yhteyksiin heidän kanssaan. Olen tavannut heistä ensimmäiset syyskuussa 2015, kun heitä saapui bussilasteittain Keski-Suomeen. Sinne perustettiin kiireen vilkkaa koko maakunnan ensimmäiset vastaanottokeskukset. Nahkatakkisia miehiä valui busseista ja majoittui tyhjilleen jääneisiin sairaaloihin, kuntoutuslaitoksiin ja leirikeskuksiin. Kukaan ei ollut kutsunut heitä, ei edes Juha Sipilä, toisin kuin syvän pään väki julistaa.

Osa suomalaisista aloitti mökäkuoron vaatien, että näitä ihmisiä ei saa päästää maahamme. Mitä heille olisi pitänyt tehdä? Turvapaikanhakuoikeus on lakiemme ja kansainvälisten sopimusten mukainen ihmisoikeus, ja näistä sopimuksista ei voi huudon perusteella irrottautua. Tilanne oli sama kaikkialla Euroopassa, Eurooppa oli hetkellisesti kaaoksessa.

Osa ihmisistä metelöi mielenosoituksissa kaduilla. Enemmistö oli hiljaa ja jatkoi elämäänsä. Osa taas ajatteli, että koska nämä ihmiset ovat nyt täällä, halusimme tai emme, heidän kanssaan on tultava toimeen, tämä tilanne on jotenkin hoidettava.

Tämä osa ihmisistä alkoi organisoitua. He järjestivät vaate- ja tarvikekeräyksiä, jotta valtio säästäisi rahaa. He pestautuivat vapaaehtoisiksi vastaanottokeskuksiin, jotta työntekijät eivät kuormittuisi liikaa ja tulijat saisivat kontakteja paikallisiin. He alkoivat opettaa kieltä, järjestää harrastuksia, opiskelumahdollisuuksia ja työpaikkkoja, jotta kaikki ei jäisi viranomaisten kontolle, koska se on taas kallista. Samalla nousi syvä hämmennys, kun kävi ilmi, miten ihmisiä vastaanottokeskuksissa holhottiin ja laitostettiin muun muassa järjestämällä ruokailut, vaikka ihmiset olisivat halunneet tehdä ruokansa itse. Vapaaehtoisiin suhtauduttiin torjuvasti ja tehtiin selväksi, että tulijat eivät tarvitse muuta kuin ruokaa ja nukkumapaikan.

Mukhalad6

Minä ja monet muut vapaaehtoiset näimme, että mikäli jatketaan terveiden nuorten ihmisten – joista enemmistö 16-30-vuotiaita yksinäisiä poikia ja miehiä – makuuttamista laitosolosuhteissa, ongelmia suorastaan kerjätään. Toiminta varsinkin SPR:n kanssa oli kuitenkin käytännössä niin hankalaa, että yksi toisensa jälkeen vapaaehtoiset jäivät tai heidät heitettiin ulos vastaanottokeskuksista. Kävi niin, että tulijoista aktiivisimmat, sosiaalisimmat ja kielitaitoisimmat saivat ystäviä ja alkoivat nopeasti oppia suomea ja kotoutua. Syrjään vetäytyvät ja kenties psyykkisistä tai fyysisistä oireista kärsivät ihmiset jäivät yksin tai omien maanmiestensä porukoihin.

Otokseni irakilaisista on tämän vuoksi varmasti valikoitunut. Minun tuntemani irakilaiset miehet, naiset ja perheet ovat lähes kaikki yritteliäitä, aktiivisia, ”kunnollisia”, kanssaihmisistä välittäviä ja heitä arvostavia ihmisiä. Monista irakilaisista on tullut minulle ja perheelleni elinikäisiä ystäviä. Ja tämä on sitten joidenkin ”erimielisten” mielestä todella paha juttu, tekee minusta jonkinlaisen luopion ja tietysti ”suvakin”, jolle voi heitellä kaikenlaista ilkeää.

Minä ja perheeni tunnemme läheisesti kymmeniä irakilaisia, ja monet heistä ovat meille liki perheenjäsenen asemassa. Autoimme heitä alussa monin tavoin, kun heillä ei ollut mitään muuta kuin päällään olevat vaatteet ja puhelin kourassa. Suurimmat hankaluudet heidän kanssaan oli saada heidät ymmärtämään, että on ok, että he ottavat nyt apua vastaan, koska meillä on kaikkea ja heillä ei ole mitään. Nyt asetelmat ovat muuttuneet, ja he auttavat jo enemmän meitä kuin me heitä.

Maryam

Pitkät keskustelut, valokuvien ja videoiden katselu ja uutislinkkien ja artikkelien selaaminen avasi meille todellisuuden, josta tiesimme häpeällisen vähän. Saimme tietää Irakia jo toistakymmentä vuotta riivanneesta kaaoksesta ja Isisin, Al Gaedan ja militioiden hirmuteoista. Ymmärsimme vallan hyvin, ”miksi tänne tulee nuoria miehiä”, vaikka aluksi ihmettelimme sitä itsekin muiden mukana.

Ja kun kerroin tästä, sain tietyiltä piireiltä hyökkäyksiä ja haukkumista, kuinka olen niin ”sinisilmäinen” ja huijattava. Minulle on jäänyt elävästi mieleen, kuinka eräs oman paikkakuntani iäkkäämpi kunnanvaltuutettu hieman maistaneena huusi minulle päin naamaa kirjaimellisesti sylki suusta roiskuen: ”Älä sinä oo noin sinisilimänen!”

Irakilaisten kanssa olemme surreet valtavia menetyksiä ja rakentaneet uutta elämää. Näiden vuosien aikana on kahlattu läpi tuskaisen vaikeita, turhauttavia ja stressaavia oleskelulupaprosesseja; kiitos niiden romuttamisesta kuuluu hallituksellemme. Vaikka kaikki on tuntunut joskus kaatuvan näiden ihmisten päälle, elämä on useimmilla jatkunut jotenkuten ja monella todella upeasti. Olen ollut vieraana useissa suomalais-irakilaisissa häissä ja yksissä vauvan nimiäisissä. Olen iloinnut valmistumisista ja työpaikkojen löytymisistä ja syönyt upeita aterioita. Olemme viettäneet joulua yhdessä lautapelejä pelaillen ja Eidiä kaupungilla kävellen ja ravintolassa herkutellen.

Tunnen ison joukon irakilaisten tukiperheitä, ystäviä, tyttöystäviä ja puolisoita, ja kokemuksemme ovat samankaltaiset. Useimmat irakilaiset ovat kohteliaita, ystävällisiä, avuliaita ja avoimia ihmisiä. Keitä ne raakalaismaiset lasten raiskaajat sitten ovat?

Oma ajatukseni on: He ovat Irakin vuosikausia jatkuneesta toivottomasta, näköalattomasta ja pelottavasta väkivaltakierteestä paenneita, tulevaisuutensa menettäneitä nuoria, joilla ei ole enää sitä kunniaa, joka arabimiehille on niin tärkeä. Sitä menetettyä kunniaa haetaan nyt rikollisin keinoin alistamalla heikompia. He ovat niitä, jotka eivät ole löytäneet itselleen täältä itselleen mitään, mihin kiinnittyä, mutta takaisin kotimaahankaan ei voi mennä, koska vainoojat ovat siellä edelleen. Heillä on kieroutunut käsitys, että nuorten tyttöjen kanssa voi harrastaa seksiä, koska tytöt elävät täällä vapaampaa elämää kuin heidän kotimaassaan, eivätkä mukamas ole niin ”kunniallisia”, koska eivät käytä hijabia ja kenties juovat alkoholia. Tämä ajattelu on tietenkin täysin väärin eikä sovellu meidän maahamme lainkaan.

Näitä ihmisyytensä rikkoneita on irakilaisista vain hyvin pieni osa. Irakilaisten tai vielä laajemmin turvapaikanhakijoiden kollektiivinen syyllistäminen on järkyttävää, hirvittävän väärin ja vahingollista. Aivan kuin koko maa olisi tullut hulluksi. Nuo ihmiset ovat olleet keskuudessamme kolme ja puoli vuotta. Olemme eläneet heidän kanssaan niin tavallista, hyvää elämää kuin mahdollista – huolimatta siitä, että hallituksen toimet ovat ajaneet monen elämän täysin umpikujaan, maamme ilmapiiri on vihamielinen ja esimerkiksi töiden saaminen on vaikeaa. Olen pelännyt koko ajan, että jotain todella pahaa tapahtuu, koska monet ihmiset on ajettu aivan veitsenterälle.

miekkari2

Siitä, miten tämä tilanne pitäisi hoitaa, saisi kokonaisen oman postauksensa. Korjattavaa on niin valtavasti: kansainvälisessä politiikassa, maahantulossa, vastaanottotoiminnassa, kielenopetuksessa, kotoutumispalveluissa, sekä kantasuomalaisten että joidenkin tulijoiden itsensä suhtautumisessa… Tärkeintä olisi saada nämä juurettomat, karmeita asioita elämässään kokeneet ihmiset kiinnittymään meidän yhteiskuntaamme – jos ja kun he kerran täällä nyt ovat – ennen kuin he tekevät mitään pahaa. Julmat rikolliset täytyy tietenkin voida karkottaa. Yksi valtava ongelma on, että osa ihmisistä ei edes halua, että he pärjäisivät hyvin, koska silloin koko heidän agendaltaan putoaa pohja.

Vaalit lähestyvät. Nykyinen hallituksemme on murjonut heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä monin tavoin, ja loppusuoralla vauhti näyttää vain kiihtyvän. Pelon lietsonta ja pikaratkaisujen haku vaikuttaa savuverhotempulta, jonka tarkoituksena on häivyttää keskustelusta monet muut poliittisesti kuumat kysymykset kuten sote, sotu, työttömien tilanne, köyhyys, syrjäytyminen ilmastonmuutos, kaivostoiminta, yritystuet. On niin helppoa väistää hankalat asiat ja syyttää kaikesta maahanmuuttajia, etenkin turvapaikanhakijoita.

Kuitenkin tulee muistaa, että elämä jatkuu myös vaalien jälkeen, ja meidän täytyisi olla ihmisiä toisillemme sittenkin. Mitä merkitsevät hysterialla hankitut äänet, jos hukkaamme ihmisyyden peruspilarit, kuten suhteellisuudentajun, rationaalisuuden, oikeudentunnon ja välittämisen?

martin

Kaikki valokuvat: Irakiin pakotettuna palannut, militioiden vainoama ystäväni M, josta en ole kuullut puoleen vuoteen mitään.

Politiikan raskaaseen sarjaan?

IMG_8641

”Arvasin että lähdet ehdokkaaksi. Sulla on palo tuohon”, totesi eräs tuttu kuntosalilla. Hän oli oikeassa: minulla on palo politiikkaan.

Miksi ihmeessä haluan pyrkiä eduskuntaan? Olen jo sen verran ehtinyt kyntää politiikan sarkoja kunnan, maakunnan ja valtakunnankin tasolla, että olen nähnyt selkeästi, että mitään erityisen ”hienoa” siinä työssä ei ole. Kokouksissa istuminen, näkemyserojen sovittelu ja edustustilaisuuksissa pönöttäminen eivät varsinaisesti ole mitään suurinta lystiä. On olemassa paljon hupaisampia tapoja viettää aikaa ja tehdä töitä.

On kuitenkin paljon syitä, jotka vetävät, suorastaan pakottavat toimimaan politiikassa. Mistä se palo syntyy? Se on – niin naiivilta kuin se kuulostaakin – vilpitön halu päästä käyttämään aikansa, osaamisensa ja energiansa niiden asioiden eteen, jotka kokee tärkeimmiksi. Se on vuosien aikana kertynyt halu vaikuttaa ja kokemus siitä, että perehtymisellä ja kovalla työllä se onnistuukin. Olen nähnyt ja kokenut elämän varrella niin paljon, että näkemystä on kertynyt moniin politiikassa käsiteltäviin asioihin. Tiedän monipuolisesti, mikä suomalaisten ihmisten arjessa on hyvällä tolalla ja mikä vaatisi kiireesti korjausta.

Ajoittain olen ollut ahdistunut asioista, joiden näen olevan täysin väärin Se, että emme vieläkään ole ryhtyneet tarmokkaisiin toimiin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, on vaikeaa ymmärtää ja sulattaa. Koulutuksen arvon polkeminen on toinen vakava ongelma, joka turhauttaa valtavasti. Kaikkein eniten vihloo ihmisten ja eläinten epäoikeudenmukainen, jopa julma kohtelu, jota tulee vastaan kaikkialla.

Aikaamme tuntuu leimaavan raadollinen oman edun ja hetkellisen nautinnon tavoittelu. Hyvä elämä kaikille luodaan kuitenkin vain yhteistyöllä, toisiamme tukien. Poliittinen toiminta on asetelmallisesti ikävää, jos ei lähdetäkään tavoittelemaan yhteistä ymmärrystä ja tasaisesti suurinta mahdollista hyvää, vaan polkemaan ja kampittamaan toisin ajattelevia. Poliittisen toiminnan ei ole pakko olla sellaista. Sillä voi ja tulee olla jalommat tarkoitusperät.

Poliitikoista ajatellaan rumasti, heitä pilkataan ja nöyryytetään julkisesti monin tavoin. Joskus se on itse aiheutettua, joskus taas melko kohtuutonta. Kansanedustaja voi tehdä työnsä monin tavoin. Mutta aina täytyisi muistaa, että kansanedustajaksi ei päästä noin vain eikä sattumalta. On osoitettava kykynsä ja arvonsa ja voitettava tuhansien ihmisten luottamus. Jos poliitikko aikoo pärjätä työssään, hänen on oltava nopea oppimaan, hyvä puhumaan ja kirjoittamaan ja hallittava laajoja ja monimutkaisia kokonaisuuksia. Kansanedustajan työ ansaitsee arvostusta – eivätkä tietenkään edustajat itse saa vesittää tärkeän tehtävänsä arvokkuutta.

Minulla on paljon kiinnostuksen kohteita ja halua vaikuttaa moniin asioihin. Koska aika ja mahdollisuudet ovat rajalliset, keskittyisin kansanedustajana ilmastonmuutoksen hillintään, koulutukseen ja heikoimpien puolustamiseen. Sydäntäni lähellä ovat ruoantuotanto ja maaseudun elinvoimaisuus, kohtuullinen elämäntapa, syrjäytymisen ehkäisy, pienyrittäjät ja työllisyys, vanhustenhoito ja kehitysyhteistyö. Politiikan ohjenuorani on edesmenneen isäni, vahvan pohjalaisen maalaisisännän filosofinen viisaus: ”Kukkaan ihiminen ei oo toista kummempi, eikä kenenkään pijä kahtua toisia korkiammalta.”

Ympärillä näkyvät vääryydet ahdistavat. Paras lääke ahdistukseen on toiminta niiden asioiden hyväksi, jotka kokee oikeiksi. Kun kuuntelee omatuntoaan ja tekee parhaansa tehdäkseen oikein, ei tarvitse turruttaa ahdistustaan kyseenalaisilla tavoilla. Vaikeuksia, takaiskuja ja kompastuskiviä riittää niin elämässä yleensä kuin politiikassa erityisesti, mutta pohjalainen ei ole tottunut antamaan periksi.

IMG_8708

Kestävä ruoantuotanto on vastuullista ja kannattavaa

Europarlamentin varapuheenjohtaja Heidi Hautala vieraili Jyväskylässä lokakuussa. Sain kunnian juontaa Keski-Suomen Vihreiden järjestämään tilaisuutta, jossa mm. tutkijoiden ja maatalousyrittäjän kanssa pohdittiin kestävää ruokaturvaa. Kirjoitimme myös alla olevan mielipidekirjoituksen yhdessä. Heidi lienee yksi Suomen vaikutusvaltaisimmista ja kokeneimmista naisista. Siinä esikuvaa kerrakseen. Mielipidekirjoituksemme julkaistiin Keskisuomalaisessa, tässä se kokonaisuudessaan.

IMG_8102

Kestävä ruokaturva on vastuullista ja kannattavaa

Ruoka on elämän ylläpitäjä, terveyden ja hyvinvoinnin lähde, kulttuuria ja nautintoa. Sen tuotanto on myös monen elinkeino, jonka edellytyksistä on huolehdittava paremmin kuin nyt. Kestävän ruoantuotannon kysymykset ovat tulleet vuosi vuodelta ajankohtaisemmiksi. Ilmastonmuutos heikentää viljelyolosuhteita monilla globaalisti tärkeillä tuotantoalueilla. Miten saadaan jatkuvasti kasvavalle väestölle ruokaa niin, että ei heikennetä luonnon monimuotoisuutta ja entisestään kiihdytetä ilmastonmuutosta? Mitä voimme tehdä Suomessa, jotta pystymme tuottamaan puhdasta, terveellistä ruokaa sekä omalle väestölle että vientiin ja luomaan työtä ja toimeentuloa ekologisesti ja eettisesti kestävillä tavoilla?

Suomesta halutaan nyt ilmastonmuutoksen torjunnan eturivin maa. Maataloudellamme on tässä tärkeä roolinsa. Viljelytapoja ja maan hoitoa kehittämällä saadaan parannettua peltojen hiilen sidontaa ja vähennettyä päästöjä. Kiertotalouden ideaa voidaan soveltaa maataloudessa monipuolisesti. Sopiva määrä alueellista eläintuotantoa voi parhaimmillaan tukea maatalousympäristön luonnon monimuotoisuutta ja ravinteiden kierrätystä; esimerkiksi rehunurmen viljely parantaa maan kasvukuntoa muita viljelykasveja varten, ja lanta voidaan hyödyntää lannoitteena ja biokaasun tuotannossa.

Eläintuotanto rasittaa maapallon kantokykyä huomattavasti enemmän kuin kasvinviljely. Eläinperäisten tuotteiden kulutus on globaalisti kasvanut koko ajan. Suunta on pakko kääntää sekä ruoan riittävyyden että ilmastonmuutoksen torjunnan vuoksi. Se tehdään johdonmukaisella politiikalla sekä maailmalla, EU:ssa että kansallisesti. Tuotantoa ja kulutusta voidaan ohjata kasviproteiinipainotteiseksi mm. verotuksella, tuilla, tiedotuksella ruoan terveys- ja ympäristövaikutuksista ja valmistuksesta vastaavien tahojen koulutuksella ja neuvonnalla.

Tutkimus- ja kehitystyön avulla voidaan etsiä ja jalostaa Suomen olosuhteisiin hyvin sopivia kasvilajeja ja -lajikkeita, joiden viljely on tuottoisaa ja taloudellisesti kannattavaa. Tärkeä roolinsa on myös elintarvikkeiden jalostuksella ja markkinoinnilla. Eläintuotannon tuet tulee suunnata uudelleen niin, että tuetaan erityisesti eläinten hyvinvointia tukevia uudistuksia, ja standardien tulee olla yhtenevät koko EU:n alueella.

Maataloudesta puhutaan usein syyllistävään sävyyn monenlaisten ongelmien aiheuttajana. Maataloustuottajat tekevät kannattavuuden rajoilla raskasta, korvaamattoman arvokasta työtä: he tuottavat ruokaa meidän kaikkien jokapäiväisiin tarpeisiin. Ruoantuotannolle on annettava se arvostus, joka sille kuuluu. Maatalousyrittäjiä on tuettava siinä, että Suomi voi olla tulevaisuudessa kestävän ruoantuotannon suunnannäyttäjä ja ilmaston lämpenemisen vuoksi yhä tärkeämpi osa globaalin ruokaturvahaasteen ratkaisua.

 

Heidi Hautala

Euroopan parlamentin varapuheenjohtaja (vihr.)

Hannele Vestola

maakuntavaltuutettu, Laukaan kunnanhallituksen 2. vpj. (vihr.)

 

IMG_7354.JPG

 

”Kaikki ihmiset on kuitenki saman arvosia” – ysiluokkalaisten ajatuksia pakolaisuudesta ja rasismista

Ysiluokkalaiset katsoivat Markku Heikkilän palkitun dokumentin ”Ei tietä kotiin”. Katsomisen jälkeen heillä oli läksynä kirjoittaa dokumentin herättämiä ajatuksia pakolaisuudesta, rasismista ja elämästä maahanmuuttajana Suomessa. Oppilaat antoivat luvan julkaista pohdintojaan nimettöminä.

”Dokumentti sai minut ajattelemaan enemmän pakolaisten ja ulkomaalaisten elämää Suomessa. Vaikka olenkin aina ollut ymmärtäväinen ja avarakatseinen pakolaisien suhteen, sain vielä paremman syyn ajatella suomalaisten käytöstä heitä kohtaan.
Dokumentin päähenkilö oli kokenut kovia ja teki paljon töitä asuakseen Suomessa, mutta suomalaiset vaan jaksoivat huudella kadulla ennakkoluuloisia huudahduksia hänelle sekä perheelleen. Huutelijat, joista osa on myös lapsia, eivät tiedä mitä kaikkea pakolaiset ovat kokeneet, vaan huutelevat kaikkea, mitä sylki suuhun tuo. Saavatko huutelijat jotain mielihyvää jonkun toisen loukkaamisesta? Se ei ole mielestäni tervettä.”

”Video herätti paljon ajatuksia siitä, millaista olisi itse asua vieraassa maassa. Ja siinä myös huomasin kuinka ilkeitä ihmiset oikeasti voivat olla, haukkuvat, uhkailevat ja kaikkea muuta. Se ei anna välttämättä uusille asukeille niin hyvää vaikutelmaa Suomesta tai siellä asuvista. On varmasti vaikeaa sopeutua elämään toisessa maassa, jossa kieli ja kulttuuri ovat aivan erilaisia kuin siellä, mistä on tullut. Sitä ei varmasti helpota se, että ihmiset tuomitsevat pelkän ulkonäön perusteella.”

”Dokumentissa Charles kertoi, miten pienet lapsetkin olivat kutsuneet häntä n-sanalla kadulla ja haukkuneet esimerkiksi apinaksi. Mietin tässä, että jos omassa maassa tai maanosassa, esimerkiksi juurikin Kongossa olisi huonot oltavat, niin olisihan se nyt hienoa päästä huonoja oloja pakoon vaikka Suomeen, jossa asiat ovat todella hyvin. En oikein ymmärrä ihmisiä, jotka käyttävät rasistisia ilmauksia tai sanoja vaikka nyt tummaihoisia kohtaan. Samanlaisia ihmisiä hekin ovat eikä kenelläkään ole mitään oikeutta haukkua tai nimitellä heitä ”rodun” perusteella. Eikä heillä ollut mahdollisuutta vaikuttaa siihen, mihin syntyivät tai minkä väriseksi syntyivät. Eläminen ulkomaalaisena Suomessa voi olla ihan kannattava juttu, varsinkin jos tulee maasta, jossa asiat ovat todella paljon huonommin kuin täällä.”

IMG_7871.JPG

”Dokumentti herätti uusia ajatuksia pakolaisista, ja siinä kerrottiin hyvin realistisesti asioita heidän näkökulmastaan. Dokumentti oli hyvin tehty ja se auttoi ymmärtämään, mitä kaikkea pakolaiset kokevat tullessaan Suomeen. Tajusin, mitä rasismi oikeasti tarkoittaa ja olin jo aiemmin hyvin tietoinen siitä, että se on väärin. Kukaan ei voi sille mitään, mihin maahan on syntynyt ja se, että jollain on vaikka erivärinen iho, ei oikeuta kiusaamaan asiasta. Kaikki olemme tasa-arvoisi,ja Suomen kansalla on vääränlainen käsitys maahanmuuttajista. He ovat yhtä lailla ihmisiä kuin mekin ja heitäkin pitää kunnioittaa. Toivoisin, että kukaan Suomeen muuttanut ei joutuisi kokemaan ulkopuolisuutta, mutta näin valitettavasti aika usein saattaa käydä.”

”Eläminen ulkomaalaisena Suomessa: Suomalaisen on ihan hyvä asua Suomessa. Pakolaisillekin Suomi on ihan ok maa, mutta Suomessa on paljon rasisteja, jotka tekevät Suomesta huonomman maan pakolaisille. Pakolaisia saatetaan haukkua tai syrjiä heidän uskontonsa, kulttuurinsa tai ihonvärinsä takia. Pakolaisille ja muille ulkomaalaisille Suomessa on hankala asua ja ”menestyä”, koska suomen kieli on todella hankalaa ja käytännössä mihinkään töihin ei pääse, jos ei ole Suomen kielen taitoa.”

”Dokumentti sai minut tajuamaan, kuinka hyvin asiat Suomessa ovat. Sen aikana pystyi katsomaan jollain tavalla pakolaisten tilannetta pakolaisen silmin.
Huomasin, kuinka tylyjä ja ilkeitä suomalaiset osaavat olla Charlesin kertoessa kuulemistaan loukkauksista. Hurjaa oli myös kuulla, kuinka jossain ihmisiä tapettiin syynä vain esimerkiksi “väärän” kielen puhuminen tai vääränlainen nenä.

Eläminen ulkomaalaisena Suomessa on varmasti rankkaa, koska kaikki eivät vain osaa hyväksyä kaikenlaisia ihmisiä ja saattavat näyttää sen hyvinkin selvästi.”

”Ulkomaalaisten voi olla vaikea elää Suomessa jos eivät osaa kieltä, koska Suomessa vaaditaan kielitaitoja jos aikoo käydä töissä. Myös joidenkin suomalaisten negatiivinen suhtautuminen voi vaikeuttaa ulkomaalaisten sopeutumista tänne.

Rasismia ei saisi olla olemassa. Kukaan ei ole voi valita, minkälaisena tai mihin paikkaan tänne maailmaan syntyy. Siksi ketään ei saisi syrjiä sen takia, vaan jokaista pitäisi kunnioittaa juuri sellaisena, mitä hän sattuu olemaan. Olet kuitenkin yhtä lailla ihminen kuin muut, vaikka nenäsi tai puhetyylisi olisi erilainen kuin muilla.”

IMG_3557
”Dokumentti todella avasi silmiä siitä, kuinka ankarissa olosuhteissa ihmiset joutuvat elämään pakolaisleireillä. He tulevat Suomeen siinä toivossa, että saisivat asua täällä rauhassa ja turvassa. On varmaan kamalaa, kun täälläkään ei saa olla rauhassa, vaan ihmiset tulevat huutelemaan kaikkea kamalaa, mahdollisesti samoja asioita, joilla heidän kotimaassaan heitä on uhkailtu. Ihmiset, jotka eivät hyväksy toisia niin pienen asian kuin ihonvärin takia, ovat suoraan sanottuna tyhmiä. Suomessa pitäisi jokaisella olla hyvä elää ja jokaisen pitäisi tehdä sen asian eteen töitä.”

”Oli järkyttävää oppia siitä, mitä Kongossa oli tapahtunut ja kuinka kurjaa pakolaisleirillä oli ollut. Ja kuinka Charles oli pakolaisleirillä tavannut tulen vaimonsa ja kuinka he olivat saaneet lapsia. Ja kuinka heidät oli erotettu toisistaan, kun Charles ei päässytkään perheensä mukana Suomeen. Kuinka Charles oli joutunut pakenemaan Kongosta ja näkemään mitä kauheimpia asioita.

Oli myös outoa nähdä, millaista Charlesin ja hänen perheensä elämä oli Suomessa. Ja tajuta, että vielä Suomessakin esiintyy näinkin paljon rasismia ja kuulla, kuinka hänen naapurinsa eivät edes tervehdi häntä ja hänelle huudellaan rasistisia herjoja. Dokumentin aikana myös huomasi, ettei Charlesin elämä Suomessa ollut täydellistä, mutta se oli parempaa kuin Kongossa. Hänen lapsensa puhuivat parempaa suomea kuin Charles, mikä johti kertomukseen siitä, kuinka kukaan ei halua oikeastaan puhua Charlesille ja sitä kautta hän ei opi suomea. Oli outoa huomata, ettei hänellä ja hänen lapsillaan oikeastaan ollut yhteistä kieltä.

Oli mielenkiintoista kuulla, miten paljon Charles oli joutunut tekemään töitä ostaakseen perheelleen auton ja muita tavaroita. Ja kuinka hän harjoitteli suomen kieltä ja valmensi poikien jalkapallojoukkuetta. Se kun Charles dokumentin lopussa tapasi vanhempiaan ja pääsi kertomaan kuulumisia, oli onnellinen tapahtuma ja hyvä lopetus tarinalle.”

”Dokumentti käsitteli maahanmuuttajan elämää Suomessa. Maahanmuuttaja on voinut kuvitella, että vihdoin pääsee turvalliseen maahan elämään, mutta ei hänkään varmasti ajatellut, että saisi suomalaisilta näin kylmän vastaanoton. On varmasti ollut rankkaa ensin muuttaa omasta kotimaastaan, koska siellä ei ole turvallista asua, ja sen jälkeen saapua Suomeen, jossa ihmiset tuomitsevat pelkästään ihonvärin takia. Järkytyin siitä, kuinka suomalaiset halveksuvat ja kohtelevat maahanmuuttajia niin kuin heillä ei olisi minkäänlaista ihmisarvoa.

Typerintä oli se, että ihmiset olettavat tietävänsä maahanmuuttajien taustatarinan pelkästään ulkonäön perusteella. Heti ajatellaan hänestä pahaa henkilöä, vaikka hän olisi ihan tavallinen ja ystävällinen henkilö.
Mieleen jäi erityisesti se, kun dokumentissa oleva maahanmuuttaja sanoi, ettei kukaan edes katso häntä silmiin. Jättääkö suomalainen yhteiskunta maahanmuuttajat huomioimatta pelkästään erilaisuuden takia? Suomessa esiintyy paljon rasismia varsinkin pienemmissä maalla sijaitsevissa kaupungeissa. Pahinta on se, että ihmiset saattavat hyväksyä siellä rasismin.

Tämän seurauksena maahanmuuttajia haukutaan ja kohdellaan kaltoin. Nuoret huutelevat kaduilla haukkumasanoja, aikuiset uhkailevat. Tämä pistää miettimään, ovatko ihmiset tosissaan niin mustavalkoisia, että pelätään erilaisuutta? Jopa aikuiset ihmiset joiden pitäisi olla esimerkkejä tuleville sukupolville, hyväksyvät tämänkaltaisen käytöksen, ja jotkut jopa rohkaisevat lapsiaan rasistiseen käyttäytymiseen.

Dokumentin ansiosta tajusin oikeasti, kuinka paljon pahaa maahanmuuttajat ovat joutuneet kokemaan ennen Suomeen tuloa ja senkin jälkeen. Mieleeni jäi myöskin, miten ne lapset olivat iloisia ja pyrkivät ajattelemaan positiivisesti, vaikka heillä ei ollut jäljellä juuri mitään. Välillä sitä miettii, miten me suomalaiset valitamme lähes joka päivä turhasta, ja samaan aikaa muualla maailmassa ihmiset unelmoivat kuuluvansa tällaiseen yhteiskuntaan kuin Suomi.”

Mukhalad4

Kuva: Suomesta pakkopalautuksen uhalla ”vapaaehtoisesti” Irakiin palannut turvapaikanhakija M.

”Rasismista saisi vaikka kuinka pitkän ja ajatuksia herättävän tekstin, mutta tiivistetysti rasismi on väärin. Rasismi on kai vähentynyt maailmalla, mutta ei se ole silti mihinkään kokonaan poistunut. Ketään ei täytyisi määritellä ihonvärin takia. Kaikilla on samat oikeudet. Pakolaisten elämä Suomessa saattaa olla haastavaa, koska osa kansasta on ennakkoluuloista. Lähtökohtaisesti pakolaisilla on kuitenkin melko hyvin mahdollisuuksia elää Suomessa.

Pakolaisten kuuluisi arvostaa sitä, että heitä otetaan maahamme. Varmasti monet osaavatkin arvostaa. Ymmärrän, miksi Suomessa pakolaisten taustat tutkitaan huolella. Kuten elokuvassa sanottiin, pakolaiset (erityisesti tummaihoiset) saattavat saada pahoja katseita ja lausahduksia ympärillään. Pakolaisten elämä on raskasta, vaikka jokaisen kuuluisi saada asua omassa asunnossa, jossa on turvallista elää. Kenenkään ei siis tarvitsisi joutua lähtemään karkuun omasta kodistaan.”

”Dokumentista oli surullista nähdä, millaista pakolaisleireillä oikeasti on. Elämä on todella hankalaa ja karua. Ihmettelen sitä, miten ihmiset silti jaksavat pysyä ystävällisinä ja puheliaina, vaikka elämä on niin rankkaa. Minusta tuntuu, että jos itse joutuisin kokemaan sellaista, pääni ei kestäisi. Varsinkin ympärillä olevien ihmisten ja läheisten menehtyminen olisi varmasti rankkaa.

Uskon, että Suomeen tai ihan mihin vaan maahan olisi hankalaa tulla pakolaisena. Jotenkin muiden ihmisten epäluulot ja asiaan suhtautuminen tekisivät siitä vaikeaa. Ihmisten pahat katseet ja muu huono käytös olisivat ahdistavia. Nykyään onneksi rasismi on vähentynyt, mutta silti on paljon rasistisia meemejä sun muita. Minun mielestäni niissä ei edes ole mitään hauskaa, sillä ovathan tummaihoisetkin ihmiset ihmisiä. He ovat oikeasti varmasti mukavampiakin ihmisiä, mutta eihän kukaan sitä saa selville, kun ihmiset ovat niin epäluuloisia.

Dokumentissa oli inhottavaa, kun päähenkilö puhui sosiaalityöntekijälle ja hän ei ymmärtänyt tämän puhetta, mutta silti nainen vaan äksyili hänelle. Itse en ainakaan haluaisi semmoista kohtelua keneltäkään.”

”Rasismi on ehdottomasti väärin ja se vahingoittaa niin yksilöä kuin myös koko yhteiskuntaa. Kenenkään ei pitäisi jouduta syrjityksi ja haukutuksi oman ihonvärin, kansalaisuuden tai minkään muun perusteella. Jokaiselle meistä kuuluvat samat oikeudet ja jokaisen meistä kuuluisi tulla kohdelluksi yhdenvertaisesti. Yksi rasismin syistä on ennakkoluulot ja olettamukset, joita kitkemällä saataisiin tästä maailmasta mukavampi paikka elää.

On surullista, että niin monet ihmiset joutuvat jättämään kotinsa ja lähtemään pakolaisiksi toiseen maahan, esimerkiksi sotaa tai vainoa pakoon. Kauheaa ajatella, että joillekin pakeneminen kotimaastaan on ainut vaihtoehto, kun itselle ajatus on niin vieras. Muiden valtioiden on otettava pakolaisia resurssiensa mukaisesti, koska jos kotimaastaan on lähdettävä ja muut valtiot sulkevat rajansa, mihin kaikki pakolaiset joutuvat?”

”Pakolaisuus on vaikea asia ja pakolaisena oleminen erittäin vaikeaa, sillä elämä pakolaisena on pelkkää odottamista. Joudut odottamaan saatko kielteisen vai myönteisen päätöksen. Myönteisen paikan saaminen voi pelastaa sinut.
Jos saat myönteisen päätöksen ja pääset asumaan Suomeen, vastaan tulee muita ongelmia, kuten rasismi ja huono kohtelu. Saatat kuulla muiden nimittelevän sinua neekeriksi tai banaanipojaksi. Saatat jopa joutua uhkailun kohteeksi.

Suomalaisilla on paljon ennakkoluuloja pakolaisia kohtaan ja ulkomaalaisten pitäisi sopeutua tilanteeseen. On erittäin vaikeaa oppia esimerkiksi kieltä, sillä harva sitä puhuu niille jotka sitä eivät lainkaan osaa.”

”Rasismi on väärin. On valitettavaa, että sitä tapahtuu joka päivä ihmisille. Ihmisten pitäisi ymmärtää, että kaikki me olemme tasa-arvoisia ja emme voi valita maata johon synnymme, äidinkieltä, jota puhumme emmekä ihon väriä. Olen huomannut, että ihmisillä on liian isot ennakkoluulot toisia ihmisiä kohtaan. Esimerkiksi kun joku muslimi tai tummaihoinen on tehnyt jotain väärin ja rikkonut sääntöjä, ajatellaan että kaikki muslimit ja tummaihoiset olisivat syyllistyneet samaan vääryyteen. Ihmiset ovat erilaisia ja tekevät eri asioita, mutta kaikki me olemme tasa-arvoisia.”

”Pakolaisena oleminen ei ole helppoa. Pakolaisleireillä on vaikeaa ja turhauttavaa asua, ja ihmiset, jotka siellä ovat, haluavat varmasti jo päästä turvalliseen maahan asumaan. Pakolaiset joutuvat jättämään taakseen oman perheen, kotimaan sekä äidinkielen sodan ja erimielisyyksien takia. Itse en ole koskaan ajatellut, kuinka vaikeaa pakolaisilla on asettua aivan uuteen maahan, mutta tämä dokumentti sai minut ajattelemaan monia asioita, kuten millaista olisi pelätä sotaa, sitä, että joutuisi eroon omista perheenjäsenistä ja asettua uuteen maahan ja oppia uuden kulttuurin tavoille.”

”Eläminen pakolaisena Suomessa ei varmasti ole helppoa. Muiden ihmisten kanssa kommunikointi on vaikeaa, kun ei ole yhteistä äidinkieltä. Toki suomen kieltä voi opiskella, mutta se on vaikeaa. Pakolaisen tulisi saada edes jonkinlaista työtä, että hän voi elättää itsensä ja mahdollisesti myös oman perheensä. Luulen, että jokainen pakolainen on peloissaan, miten itse pärjää täysin uudessa maassa ja kulttuurissa. Millaista ruoka on ja mitkä asiat kuuluvat hyviin tapoihin ja mitkä eivät?”

”En ole ennen tajunnut, miten vaikeaa on muuttaa maahan erilaisista paikoista ja miten paljon joutuu käymään kaikenlaisissa jutuissa muuton jälkeen. Päähenkilö Charlesin perheen lähtö pakolaisleiriltä oli tosi kova paikka Charlesille ja se, ettei hän päässyt itse lähtemään. Vuoden mittainen pakeneminen leiriltä oli varmasti kamala kokemus henkisesti ja fyysisesti. Ihmisten pitäisi minusta paremmin ottaa huomioon, että pakolaiset ovat vaikeista olosuhteista ja he tulevat hakemaan turvaa ja parempaa elämää tänne Suomeen. Myös Charlesin muulle suvulle oli haikea tilanne Charlesin lähtö ja myös Charlesille jättää oma sukunsa Kongoon pakolaisleirille.”

Mökkilaiturilla

”En voi sietää rasismia! Minulle jäikin hyvin mieleen, kuinka lapset ja naapurit olivat kohdelleet ja haukkuneet Charlesia Suomessa. Joku Charlesin sukulaisista Kongossa sanoi hyvin siitä, että emme voi sille mitään, että olemme syntyneet juuri tähän maahan ja kulttuuriin. Ja minusta sitä on hyvä noudattaa, että kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia riippumatta omasta ihonväristä, kulttuurista ym.”

”Dokumentti pisti oikeesti miettimään, että mitä ihmettä. Näin suomalaisten kesken suomalaiset on huipputyyppejä, mutta ei ne pakolaiset ehkä niin ajattele. Ja se on suurelta osin suomalaisten vika. Meillä on liikaa ennakkoluuloja mitä tulee ihonväriin kieleen ja tapoihin. Jos joku niistä poikkeaa normista, syntyy ennakkoluuloja ja kohdellaan toista niitten ennakkoluulojen mukaisesti. Me ei aina ehkä edes muisteta ajatella minkälaisista oloista toiset tulee ja mitä ne on joutunu kokemaan. En voi oikeesti edes kuvitella miten vaikeeta niitten on sopeutua Suomeen ja suomalaisiin suomalaisten asenteen takia. Kaikki ihmiset on kuitenki saman arvosia.”

IMG_8278.JPG

Elokuvan päähenkilö Charles Nyakarashi ja ohjaaja Markku Heikkilä Jyväskylässä elokuvan maakuntaensi-illassa jyväskyläläisten kanssa.